"Eipä juuri kerjäläistä kauniimpi", sanoivat kaupungin neuvosmiehet.
"Ja tässä, hänen jalkojensa juuressa, on kuollut lintu!" jatkoi pormestari. "Meidän täytyy julkaista sellainen käsky, ettei lintujen ole lupa kuolla täällä." Ja kaupungin sihteeri merkitsi ehdoituksen muistiin.
Ja siten onnellisen prinssin patsas kaadettiin maahan. "Koska hän ei enää ole kaunis, niin ei hän ole enää hyödyllinenkään", sanoi yliopiston taideprofessori.
Sitten he sulattivat patsaan valinuunissa, ja pormestari kutsui koko neuvoskunnan kokoon päättämään, mitä metallilla oli tehtävä. "Tietysti me hankimme uuden patsaan", hän sanoi, "ja tällä kertaa siitä tulee minun oma kuvani."
"Minunpa kuvani", sanoi kukin neuvosmies, ja he alkoivat riidellä. Kun viimeksi kuulin heistä, niin he yhä vielä riitelivät.
"Kuinka ihmeellistä!" sanoi valimon työnjohtaja. "Tämä haljennut lyijysydän ei sula uunissa. Parasta kun heitämme sen pois." Ja he heittivät sen tunkiolle, missä kuollut pääskynenkin makasi.
"Tuo minulle kaksi kalleinta aarretta alhaalta kaupungista", sanoi Jumala yhdelle enkeleistänsä; ja enkeli toi hänelle lyijysydämen ja kuolleen linnun.
"Sinä olet valinnut hyvin", sanoi Jumala, "sillä minun paradiisinpuutarhassani tämä pieni lintu saa aina laulaa, ja onnellinen prinssi ylistää minua kultaisessa kaupungissani."
ITSEKÄS JÄTTILÄINEN.
Joka iltapuoli, kun lapset tulivat koulusta, oli heillä tapana mennä leikkimään jättiläisen puutarhaan.