Mutta puu käski satakielen painautua yhä lähemmäksi okaa. "Painaudu lähemmäksi, pikku satakieli", huudahti puu, "muuten päivä valkenee ennenkuin ruusu on valmis."
Silloin satakieli painautui vielä lähemmäksi okaa, ja hänen laulunsa yhä kasvoi ja kasvoi, sillä hän lauloi nyt rakkaudesta, joka syttyy nuoren miehen ja naisen sielussa.
Ja hieno puna tunkeutui ruusun lehtiin, aivan kuin sulhasen poskipäille, kun hän suutelee morsiamensa huulia. Mutta oka ei ollut tunkeutunut vielä hänen sydämeensä, ja niinpä ruusunkin sydän pysyi valkoisena, sillä vain satakielen sydänveri voi punata ruusun sydäntä.
Ja puu käski satakielen painautumaan vieläkin lähemmäksi okaa. "Painaudu lähemmäksi, pikku satakieli", huudahti puu, "muuten aamu valkenee ennenkuin ruusu on valmis."
Silloin satakieli painautui vieläkin lähemmäksi okaa vasten, ja oka kosketti hänen sydäntänsä, ja kova tuska vihlaisi hänen lävitsensä. Kova, hyvin kova oli tuska, mutta yhä hurjemmin ja hurjemmin hän lauloi, sillä hän lauloi rakkaudesta, joka päättyy kuolemaan, rakkaudesta, joka ei haudassakaan kuole.
Ja ihmeellinen ruusu muuttui punaiseksi, yhtä punaiseksi kuin aamuruskotus idän taivaalla. Punainen oli terälehtien kehä ja punainen kuin rubiini oli sen sydän.
Mutta satakielen ääni heikkoni, ja hänen pienet siipensä alkoivat väristä, ja silmien eteen kohosi himmeä harso. Hänen laulunsa heikkeni heikkenemistään, ja kurkku puristautui kokoon.
Vihdoin hänen äänensä katkesi kesken. Valkea kuu kuuli tuon särkyneen soinnun, ja hän unohti aamun sarastuksen ja jatkoi yhä kulkuaan taivaan laella. Punainen ruusu kuuli sen myöskin ja se alkoi hurmautuneena vavista ja avasi terälehtensä kylmässä aamuilmassa. Kaiku kuljetti sen vuorten purppuraluolaan ja herätti nukkuvat paimenet unesta. Se liukui kaislikon läpi joen partaalla, ja ne saattoivat sanoman edelleen merelle.
"Katsos, katsos!" huudahti puu, "nyt ruusu on valmis;" mutta satakieli ei vastannut mitään, sillä hän lepäsi kuolleena korkeassa ruohikossa, oka keskellä sydäntä.
Keskipäivän aikana ylioppilas avasi ikkunansa ja katsahti ulos.