"'Ne ovat ihmeen suloisia', sanoi Hannu, 'ja mikä onni, että niitä on niin paljon. Aion viedä ne torille ja myödä ne pormestarin tyttärelle, ja sitten saan rahaa, millä lunastan takaisin kottikärryni'.
"'Lunastat takaisin kottikärrysi? Ethän tarkoittane, että olisit myönyt ne? Kuinka typerää se olisi ollut!'
"'No niin', sanoi Hannu, 'se oli aivan välttämätöntä. Katsos, minun oli kovin vaikea tulla toimeen talvella, eikä minulla ollut rahaa, millä olisin edes leipää ostanut. Siksipä möin ensin hopeanapit pyhätakistani ja sitten hopeavitjani ja suuren piippuni, ja vihdoin möin kottikärrynikin. Mutta nyt minä ostan ne kaikki takaisin'.
"'Kuules, Hannu', sanoi mylläri, 'minä annan sinulle kottikärryt. Eivät ne ole hyvässä kunnossa; toinen laita on haljennut ja pyöränpuolat ovat hiukan epäkunnossa. Mutta sittenkin minä lahjoitan ne sinulle. Minä tiedän olevani hyvin jalomielinen, ja moni pitäisi minua aivan hulluna, kun luovun niistä, mutta minä en olekkaan niinkuin muut ihmiset. Minun mielestäni jalomielisyys on tärkeintä ystävyydessä, ja sitäpaitsi on minulla itselläni uudet kottikärryt. Niin, ole huoleti, minä annan sinulle kottikärryni.'
"'Tosiaankin, oletpa sinä jalomielinen', sanoi pikku Hannu, ja hänen lystikkäät, pyöreät kasvonsa loistivat ilosta. 'Kyllä minä ne helposti korjaan, sillä minulla on lautapalanenkin kotona'.
"'Lautapalanenko!' sanoi mylläri; 'sitähän minä juuri tarvitsisin korjatakseni ladon kattoa. Siinä on suuri reikä, ja vilja tulee aivan kosteaksi, jollen korjaa sitä. Kuinka hyvä, että puhuit siitä! Ihan ihmeellistä, miten hyvää tekoa seuraa aina toinenkin. Minä olen antanut sinulle kottikärryni, ja nyt sinä annat minulle lautasi. Tietysti kottikärryt ovat paljoa arvokkaammat kuin lauta, mutta todellinen ystävä ei koskaan laske sillä tavalla. Anna se minulle heti paikalla, ja minä annan vielä tänään korjata latoni'.
"'Tietysti', sanoi pikku Hannu, juoksi liiteriin ja veti laudan esiin.
"'Ei tämä laudanpala pitkä ole', sanoi mylläri katsellen sitä, 'ja pelkäänpä, että kun minä olen korjannut ladon katon, niin siitä ei jää sinulle kottikärryjen korjausta varten; mutta minkäs minä sille mahdan. Ja kun minä nyt olen antanut sinulle kottikärryt, niin sinä varmaan annat minulle hiukan kukkia. Tässä on kori ja muista täyttää se aivan täyteen.'
"'Aivan täyteenkö?' sanoi pikku Hannu hiukan alakuloisesti, sillä kori oli todellakin hyvin suuri, ja jos hän täyttäisi sen, niin ei jäisikään mitään jäljelle myömistä varten, ja hän oli hyvin halukas saamaan hopeanappinsa takaisin.
"'No', sanoi mylläri, 'kun minä annoin sinulle kottikärryt, niin eipä minusta ole liikaa, jos saan sinulta muutamia kukkia. Ehkäpä olen väärässä, mutta minä luulin, että ystävyys, todellinen ystävyys, olisi vapaa kaikesta itsekkäisyydestä.'