"Siten pikku Hannu teki työtä myllärille, ja mylläri puhui kaikenlaista kaunista ystävyydestä, jonka Hannu merkitsi muistikirjaansa ja luki sitä sitten öisin, sillä hän oli ahkera oppimaan.
"Sattuipa nyt eräänä iltana, kun pikku Hannu istui uunin ääressä, että ovelta kuului kovaa kolkutusta. Yö oli kovin myrskyinen, tuuli puhalsi ja vinkui mökin ympärillä niin kauheasti, että Hannu luuli kolkutusta ensin vain myrskyksi. Mutta kolkutus uudistui jälleen ja vieläpä kolmannen kerran entistään kovemmin.
"'Varmaan joku matkustaja raukka', ajatteli pikku Hannu ja juoksi ovelle.
"Siinä mylläri seisoi lyhty toisessa ja suuri keppi toisessa kädessä.
"'Rakas pikku Hannu', huusi mylläri, 'olen suuressa tuskassa. Pikku poikani putosi alas tikapuilta ja loukkasi itseään, ja minä olen menossa hakemaan lääkäriä. Mutta hän asuu niin kaukana, ja ilma on niin paha, ja siksipä juolahti mieleeni, että olisi paljoa parempi, jos sinä menisit minun sijastani. Tiedäthän, että aion antaa sinulle kottikärryt, ja siksi on aivan kohtuullista, että teet myös jotakin minulle.'
"Tietysti', sanoi pikku Hannu, 'olen oikein iloinen, että tulit minun luokseni, ja minä lähden heti paikalla matkaan. Mutta lainaa minulle lyhtysi, sillä yö on niin pimeä, että helposti voisin pudota ojaan.'
"'Olen hyvin pahoillani', vastasi mylläri, 'mutta tämä on aivan uusi lyhty, ja olisipa suuri vahinko, jos se vahingoittuisi'.
"'No, tulenhan minä toimeen ilman sitäkin', sanoi pikku Hannu ja hän otti esille turkkinsa ja lämpimän punaisen lakkinsa ja kääri liinan kaulaansa ja läksi matkaan.
"Myrsky oli hirveä. Yö oli niin pimeä, että pikku Hannu vaivoin saattoi eteensä nähdä, ja tuuli niin kovasti, että hänen oli vaikea pystyssä pysyä. Mutta hän kulki rohkealla mielellä, ja astuttuaan kolme tuntia, hän saapui tohtorin talolle ja kolkutti ovelle.
"'Kuka siellä?' huusi tohtori pistäen päänsä makuuhuoneensa ikkunasta ulos.