"Loruja!" sanoi roomalainen kynttilä, "runollisuus ei koskaan katoa. Se on aivankuin kuu, joka aina elää. Esimerkiksi sulhanen ja morsian, ne rakastavat toisiaan hyvin kiihkeästi. Minulle kertoi heistä tänä aamuna ruskea patruuna, joka sattumalta oli samassa laatikossa kuin minäkin, ja oli kuullut viimeiset uutiset hovista."
Mutta tulipyörä pudisti päätänsä.
"Runous on kuollut, runous on kuollut, runous on kuollut", hän mutisi. Hän kuului niihin ihmisiin, jotka luulevat, että kun he sanovat yhtä ja samaa asiaa oikein monta kertaa, niin se vihdoin myös muuttuu todeksi.
Äkkiä kuului terävää, kuivaa yskää, ja kaikki katsahtivat ympärilleen.
Ääni läksi pitkästä, kopean näköisestä raketista, joka oli kääritty pitkän kepin päähän. Hän yskäsi aina ennenkuin hän alkoi puhua, ikäänkuin herättääkseen huomiota.
"Hm! Hm!" hän sanoi, ja kaikki muut kuuntelivat paitsi tulipyörä, joka yhä pudisteli päätänsä ja mutisi: "Runous on kuollut."
"Järjestykseen! Järjestykseen!" huusi sähikäinen. Hänessä oli hiukan politikoitsijan vikaa, ja hän oli aina ottanut innokkaasti osaa vaaleihin, jotta hän tunsi tavanmukaiset eduskunnan lauseparret.
"Aivan kuollut", kuiskasi tulipyörä ja hän alkoi nukkua.
Niinpian kuin oli aivan hiljaista yskäsi raketti kolmannen kerran ja alkoi puhua. Hän puhui hyvin syvällä, kirkkaalla äänellä, ikäänkuin hän olisi sanellut muistelmiansa, ja katseli aina sen henkilön olan yli, jolle hän puhui. Totta tosiaan, hänellä oli hyvin hieno käytös.
"Mikä onni kuninkaan pojalle", hän huomautti, "että hän menee naimisiin juuri samana päivänä, jolloin minut lasketaan ylös ilmaan. Tosiaankin, jos täten olisi varta vasten järjestetty, niin eipä paremmin olisi voinut sattua. Mutta prinsseillä on aina hyvä onni."