"Hm! Hm!" sanoi raketti ja alkoi yskiä.
"Kuinka kaunis ääni teillä on!" huudahti sammakko. "Sehän on aivan kuin kurnutusta, ja kurnutushan on soinnultaan kaikkein kauneinta maailmassa. Saatte kuulla meidän lauluseuraamme illalla. Me istumme vanhassa ankkalammikossa aivan lähellä talonpoikaistaloa, ja heti kun kuu nousee, niin me aloitamme. Se kuuluu niin kauniilta, että kaikki valvovat vuoteissaan ja kuuntelevat. Totta tosiaan, eilen viimeksi kuulin emännän sanovan äidillensä, ettei hän meidän tähtemme saanut unta silmään koko yönä. Onpa se kovin mieluisaa, kun tietää olevansa niin suosittu."
"Hm! Hm!" sanoi raketti vihoissaan. Hän oli kovin pahoillaan, kun hän ei saanut suunvuoroa.
"Ihana ääni, totta tosiaan", jatkoi sammakko; "toivottavasti te tulette ankkalammikolle. Minun täytyy vartioida tyttäriäni. Minulla on kuusi kaunista tytärtä, ja minä pelkään pahasti, että hauki voisi kohdata heidät. Hän on hirveä peto, eikä arastele yhtään, vaikka hän söisi ne aamiaisekseen. Näkemiin asti; minusta oli tosiaankin hyvin hupaista keskustella teidän kanssanne."
"Onpa sekin keskustelua!" sanoi raketti. "Itse te koko ajan olette puhunut. Ei se ole keskustelua."
"Jonkun täytyy kuunnellakin", vastasi sammakko, "ja minä puhun yksin mieluimmin. Se säästää aikaa ja estää väittelyä."
"Mutta minä pidän väittelystä", sanoi raketti.
"Älkäähän toki", sanoi sammakko ystävällisesti. "Väittely on kovin alhaista, sillä hienossa seuraelämässä on kaikilla samat mielipiteet. Näkemiin asti, vielä kerran; minun tyttäreni näkyvätkin olevan tuolla", ja pikku sammakko ui pois.
"Te olette kovin hermostuttava", sanoi raketti, "ja huonosti kasvatettu. Minä vihaan ihmisiä, jotka puhuvat vain omista asioistansa, niinkuin te teette, silloin kun tahtoisi puhua itsestänsä, niinkuin minä. Sitä minä sanon itsekkäisyydeksi, ja itsekkäisyys on jotakin kovin inhottavaa, varsinkin sellaiselle luonteelle kuin minä olen, sillä kaikki tuntevat minun erinomaisen myötätuntoisuuteni muita kohtaan. Totta tosiaan, teidän pitäisi seurata minun esimerkkiäni. Parempaa esikuvaa ette voisi saada. Nyt kun teillä on siihen tilaisuutta, niin pitäisitte varanne, sillä minä lähden pian takaisin hoviin. Minua suositaan suuresti hovissa; eilen prinssi ja prinsessa viettivät häitä minun kunniakseni. Mutta tietysti te ette tiedä mitään tästä kaikesta, sillä te olette maalainen."
"Hänelle ei maksa vaivaa puhua", sanoi päivänkorento, joka istui suuren, ruskean osmankäämin latvassa; "ei maksa laisinkaan vaivaa, sillä hän on mennyt pois."