"Se tulee siitä, että olet tehnyt hyvän työn", sanoi prinssi. Ja pieni pääskynen vaipui mietteihinsä ja nukahti. Ajatteleminen aina väsytti häntä.
Aamun sarastaessa hän lensi joen rantaan kylpemään. "Mikä kummallinen ilmiö", sanoi luonnontieteen professori astuessaan sillalla. "Pääskynen keskellä talvea!" Ja hän kirjoitti pitkän kirjoituksen siitä sanomalehteen. Jokainen puhui tuosta kirjoituksesta, sillä siinä oli niin paljon sellaisia sanoja, joita ei kukaan ymmärtänyt.
"Tänä iltana minä lähden Egyptiin", sanoi pääskynen, ja hän iloitsi ajatellessaan tuota matkaansa. Hän kävi katsomassa kaikkia julkisia muistopatsaita ja istui hyvän aikaa kirkontornin huipulla. Minne hyvänsä hän meni, siellä varpuset piipittivät ja puhelivat keskenänsä. "Mikä hieno vieras!" Ja se huvitti pääskystä suuresti.
Kuun kohotessa taivaalle pääskynen lensi takaisin onnellisen prinssin luo. "Onko sinulla mitään asiaa Egyptiin?" hän huudahti. "Minä olen juuri lähdössä."
"Pääskynen, pääskynen, pikku pääskynen", sanoi prinssi, "etkö jäisi luokseni vielä yhdeksi yöksi?"
"Minua odotetaan Egyptissä", vastasi pääskynen. "Huomenna ystäväni lentävät Niilin toisen putouksen luo. Virtahepo makaa siellä kaislikossa, ja suurella graniittivaltaistuimella istuu Memnon jumala. Kaiken yötä hän tarkastelee tähtiä, ja kun aamutähti syttyy, niin hän päästää ilohuudahduksen ja vaikenee jälleen. Keskipäivän aikana tulevat keltaiset jalopeurat veden partaalle juomaan. Heidän silmänsä ovat kuin viheriäisiä smaragdeja ja heidän ärjyntänsä on kosken pauhinaakin voimakkaampaa."
"Pääskynen, pääskynen, pikku pääskynen", sanoi prinssi, "kaukana kaupungin toisessa laidassa minä näen nuoren miehen vinttikamarissansa. Hän istuu kumartuneena pöytänsä yli, joka on täynnä papereita, ja juomalasissa on kuihtunut kimppu orvokkeja. Hänen hiuksensa ovat tummat ja kiharat, ja hänen huulensa punoittavat kuin granaattiomenat, ja hänen silmänsä ovat suuret ja uneksivat. Hän koettaa kirjoittaa näytelmäkappaletta teatteria varten, mutta hänen on vaikea kylmässä kirjoittaa. Uunissa ei ole tulta, ja hän on nälästä aivan nääntynyt."
"Jään sinun luoksesi vielä yhdeksi yöksi", sanoi pääskynen, joka todellakin oli hyväsydäminen. "Vienkö hänelle toisen rubiinin?"
"Minulla ei ole enää rubiineja", sanoi prinssi. "Minulla ei ole muuta jäljellä kuin silmäni. Ne ovat kallisarvoisia safireja ja tuodut Indiasta tuhatta vuotta sitten. Ota toinen niistä ja vie se hänelle. Hän myö sen kultasepälle ja ostaa sitten ruokaa ja puita itsellensä ja lopettaa näytelmänsä."
"Rakas prinssi", sanoi pääskynen, "sitä minä en voi tehdä;" ja pääskynen alkoi itkeä.