Tästä jo saa käsityksen, millainen liike on tällä radalla.
Mutta viivytykset, mistä ne johtuvat? Niihin on monenlaisia syitä. Kun lähestyimme Jekaterinburgia, pysähtyi juna äkkiä. Saimme tietää, että meidän edessämme oli tapahtunut junaonnettomuus.
Tavarajunasta oli suistunut kaksi vaunua kiskoilta. Vahinko saatiin odottamattoman pian korjatuksi, nimittäin rikkoutuneet vaunut radalta työnnetyksi. Siihen meni vaan vajaata kaksi tuntia. Mutta siitä oli toinen seuraus. Pienelle asemalle vähän ennen Jekaterinburgia saimme jäädä odottamaan, että takaa tuleva pikajuna pääsisi meidän ohitsemme, että se ehtisi seistä tunnin Jekaterinburgissa, jonka perästä me vasta saimme ajaa sinne. Muuten pikajuna ei olisi päässyt meistä sivu kuin kukaties missä. Tähän odotukseen meni neljä tuntia, siis yhteensä kuusi tuntia.
Jekaterinburgissa päästettiin erääseen junaan k:lo 1 päivällä ja se tulikin heti viimeistä paikkaa myöten täyteen. Junan piti lähteä k:lo 2, mutta se lähtikin vasta k:lo 7. Mistä syystä se näin kauvan viipyi, sitä en tiennyt, eivätkä sitä näkyneet muutkaan vaunussa olijat tietäneen. Mutta merkillistä kyllä, eivät he olleet tyytymättömiä. Vaikka olimme aivan outoja toisillemme, oli keskustelu kohta täydessä käynnissä. Syntyi vilkas väittely naisasiasta. Jokainen lausui mielipiteensä ja puolusti sitä innokkaasti. Lopputulokseksi tuli, ettei ollut kovin suurta erotusta mielipiteissä.
Mutta aivan äkkiä keskustelu sammui. Me olimme kaksiosastoisessa kupeessa, jossa I luokassa oikeastaan on vaan neljä paikkaa, II luokassa kuusi. Joku kiipesi ylälavitsalle makaamaan, toinen samoin, muut asettuivat jalat limittäin alasohville, ja pian otti uni äskeiset kiihkeät puhujat haltuunsa.
Syynä mainitsemaani viivytykseen oli arvattavasti perältäkin se, että kun kerran olimme joutuneet pois varsinaisesta määrääjästämme, saimme yhtä mittaa odottaa toisia junia, jos minnepäin kulkevia. Meidän junammehan oli kolmannen luokan juna ja siksi meidän aina oli annettava etusija ylemmän luokan junille. Niinpä me kerrankin olimme tulossa ruoka-asemalle. Jäimme odottamaan vähän matkan päähän. Takaa tuli korkeamman luokan juna. Vasta kun sen matkustajat olivat tunnin ajan ruokailleet ja lähteneet eteenpäin, tuli meidän vuoromme ajaa asemalle. Menihän siihenkin pari tuntia.
Loppumatkasta tuli uusi syy viivytykseen. Se oli kauhea pakkanen. Oli 50 astetta pakkasta ja kerran -55° C. Se oli jo pakkasta se. Pyörät eivät ottaneet kiinni tai miten se lie ollut. Juna kulki ajottain mahdottoman hitaasti eteenpäin. Tämmöisistä ja ehkä muista syistä, joita emme tienneet, juna myöhästyi 24 tuntia. Eikä se lopultakaan yhdeksän päivän matkalla ollut kovin paljon. Sillä yhdeksän päivää teimme matkaa ja kaksi taistelimme asemilla pileteistä. Irkutskiin tulimme yksitoista vuorokautta Pietarista lähdettyä.
Mutta sen minä sanon: Jos teillä on omainen tai muu tuttava Vladivostokista tulossa, älkää menkö asemalle vastaan, sillä voi sattua, että saatte asemalla odottaa 24 tuntia, ja siihen tarvitaan enemmän kärsivällisyyttä, kuin meillä meidän maassamme yleensä on.
Kärsivällisyyttä — terpéenie — tarvitaan hyvin paljon tämmöistä pitkää matkaa kulkiessa.
Jos esimerkiksi pilettiä saadaksesi jonotat k:lo 12:sta yöllä k:lo 6:een aamulla, tarvitaan siihen jo paljon kärsivällisyyttä. Jos loppujen lopuksi ilmoitetaan, että koko jonotus on ollut turhaa, tarvitaan kärsivällisyyttä vieläkin enemmän. Jo siinä seistessä ennättää seistä jos milläkin tavalla. Toiset torkkuvat mitä omituisimmissa asennoissa, ken seinää vastaan, ken kumartuneena rautakaiteen yli, joku lattialla omalla kohdallaan. Jollakulla on niin suuri turkki, että hän näyttää makaavan sen varassa.