Mutta venäläiset ovat herkkiä tutustumaan. Jonottajat alkavat puhella keskenään, tarjoovat tupakkaa toisilleen, ja tulevat melkein ystäviksi. Ja jos joku väsyneenä seisomisesta haluaa mennä hetkeksi kävelemään, teetä juomaan tai soppaa syömään, ei hänen palkkansa siltä mene hukkaan. Naapurijonottajat sen kyllä pitävät hänelle ja päästävät hänet takaisin entiselle paikalleen. Jos näitä kanssajonottajia sitten tavataan seuraavina päivinä, ollaan kuin vanhoja tuttuja ainakin, tervehditään ystävällisesti, puhellaan, kävellään yhdessä, uskotaan omat tavaransa toinen toisensa huostaan.
Myöskin vuorotellaan jonottamisessa. Muudan ylempi virkamies oli matkalle lähdössä. Koko perhe oli yöksi tullut asemalle, hienosti puettu rouva ja kolme tytärtä. Koko yön jonottivat vuorotellen ja loppujen lopuksi turhaan, vasta seuraavana päivänä pääsi hänkin lähtemään.
Kuriiri- ja pikajunaan ei myödä pilettejä enemmän kuin on paikkoja. Posti- ja matkustajajuniin myödään. Kun viimein pääset vaunuun, voi helposti sattua, että et saa paikkaa. Kaikki paikat ovat jo täytetyt. — "Nitshevoo — ei mitään", sanoo venäläinen. Tiedustellaan konduktööriltä, missä sattuu olemaan matkustavaisia, jotka eivät kovin pitkälle mene. — Ja sattuukin. Nämä tässä lähtevät kuuden tunnin perästä pois. — No sehän on mainiota. Asetumme korridooriin heidän ovensa kohdalle. Nostamme tavaramme siihen, asetamme ne osaksi käytävän hyllylle osaksi lattialle. Ja niin siinä sitten seisoskelemme seiniin nojautuen tai jonkun laatikon päällä istuskellen nuo lyhyet kuusi tuntia. Sillä mitä kuuden tunnin odotus on, jos sitten saamme kolme, neljä, viisi päivää viettää hyvissä, mukavissa paikoissa. Jos joku yrittää valittaa, kuulee toisten huomauttavan: terpeenie, terpeenie.
Ja kärsivällisyyttä sitten tarvitaan pitkin aikaa. Juna seisoo milloin mitäkin odotellen tuntikausia. Ja jo matkan pituus semmoisenaan vaatii kärsivällisyyttä, matkan, jota saattaa kestää viikon päivät ja enemmänkin. Venäjällä on matkalle lähtiessä tapana varustaa evästä, mutta se eväs, jota enimmin tarvitaan, on kärsivällisyys.
Luontoon menevä asia. Olin jo ennenkin kuullut sanottavan, että jos venäläinen syö yhtä laatua lämmintä ruokaa, on se soppaa. Jos hän syö kahta, on toinen niistä soppaa. Sen saa nähdä rautatieasemillakin. Usein on asemilla asetettu valmiiksi pöydille kymmeniä lautasia soppaa, ja sitä useimmat matkustajat syövät. "Kupee"-toverini kanssa kävimme vuorotellen syömässä, toinen näet aina sillä aikaa vartioi tavaroita. Kun hän tuli syömästä, saattoi hän kysyä minulta: "no, mitä te söitte?" — "Kotlettia." — Silloin hän hämmästyneenä sanoi: "no mutta miksi, siellähän oli soppaa". —
… Ja jos hän joskus hommasi minulle ruokaa, hommasi hän soppaa. Kun hän ylisteli sopan terveellisyyttä, sanoin minä joskus leikilläni vastaan. Silloin hän joutui aivan hämille eikä osannut muuta sanoa kuin: "mutta sehän on luontoon menevä asia".
Yhtä luontoon menevä asia on, että on erinomaisen terveellistä ja hyödyllistä juoda mahdottomat määrät kuumaa teetä. Kun hän juotuaan kuusi suurta lasia teetä, ylisteli teen "terveellisyyttä ja hyödyllisyyttä", rupesin joskus leikilläni epäilemään hänen väitettään. Aivan hämillään sellaisesta typeryydestä sanoi hän: "mutta sehän on luontoon menevä asia".
Teetä muuten juodaan junassa pitkin päivää. Melkein joka matkustavaisella on oma vesikannunsa. Ja kun tullaan asemalle, jossa saadaan kuumaa vettä — kipjätokia — juoksee joka vaunusta joukko ihmisiä vettä hakemaan. Junassa sitten juodaan teetä lasi toisensa jälkeen. Ja siinähän se aika menee. Ja jos jollakulla ei ole, antavat naapurit hänelle. Teen ohella haukataan. Asemilla käydään ostamassa leipää, makkaraa oman evään lisäksi. Ostetaan myös paistia, kotlettia, paistettu kana, paistettu kala, joka paperiin käärittynä tuodaan vaunuun. "Se on aivan kuuma", kehasee tuoja naapurilleen. Eväskori, teevehkeineen, veitsineen, lusikkoineen on jokaisella mukana. Niin tekevät kaikki matkustavaiset, ensi luokassa kulkeva korkea-arvoinen sotilashenkilö, yhtä hyvin kuin kolmannen luokan matkustaja, sotamies. Kuvaava nimitys annetaankin asemille, joilta saadaan kuumaa vettä: tshainaja stantsia.
Eivätkä teetä juo ainoastaan mukavissa kupeissa kulkijat, vaan korridoorissa seisojatkin. Miten kuten siinä sovitellaan, teekannu asetetaan lattialle tai ripustetaan nauhalla verkkohyllyyn, syliin sovitetaan muut eväät. Ja sitten syödään ja juodaan. Ja hyvältä se maistuu ja terveellistä se on, sehän on luontoon menevä asia.
Ajan kulutusta. Meillä matkustajat lyhentävät aikaa lukemalla sanomalehtiä ja kirjoja. Onhan meillä ja muualla syntynyt erityinen kirjallisuuden laji, jota nimitetään rautatiekirjallisuudeksi. Venäjällä ei lueta samassa määrässä, ei kovin paljon sanomalehtiä ja vielä vähemmän kirjoja. Toisella tavalla täällä kulutetaan aikaa: puhellaan. Ja puhe sujuu mainiosti. Heti kun vaunuun tullaan alkaa puhelu ja sitten se luistaa. Eikä tässä suhteessa ole erotusta eri luokkien välillä. Yhtä vilkkaasti puhellaan ensimäisessä kuin kolmannessa. Se vaan on erotus, että ylemmissä luokissa on puhe niin sanoakseni epäpersoonallisempaa. Olemme ehkä puhelleet koko päivän keskenämme, emmekä tiedä toisistamme mitään.