— Totta kai! vastasi Mikko-setä.
Koko poikajoukko, heitettyään vapapuunsa sikin sokin maahan, lähti juoksemaan Leimun osottamaan suuntaan. Mikko-setä taittoi pensaasta notkean kepakon, karsi sen ja varustautui tappamaan elukan niin pian kuin se löydettäisiin.
— Elkää vain astuko sen päälle, hän varoitti poikia. Jos se on kyykäärme, niin sen purema on vaarallista.
Pian löysi Leimu elukan, joka kiemurrellen kiersi puunjuurta etsien koloa päästäksensä turvaan. Kun Mikko-setä sen näki, totesi hän sen kyyksi. Turhaan se etsi itselleen pelastavaa loukkoa. Pari kolme hyvin tähdättyä iskua Mikko-sedän notkeasta kepakosta teki sen kyvyttömäksi kulkemaan eteenpäin. Mutta paikallaan se kiemurteli kauvan. Vihdoin otti Mikko setä sen käteensä ja virkkoi:
— Kyykäärme se on, sillä on tumma hampaakas juova selässä ruskeahkolla pohjalla. Se on vaarallinen siitä syystä, että sillä on ontto myrkkyhammas, josta sen purressa vuotaa myrkkynestettä haavaan, aiheuttaen verenmyrkytyksen. Empimättä tappaa ihminen aina tällaisen vaarallisen vastustajansa.
Mikko-setä kaivoi sitten sanomalehden palasen taskustaan, kääri käärmeenraadon siihen ja pisti taskuunsa. Kun pojat ihmettelivät sedän menettelyä, niin hän selitti heille, että hänen tarkoituksensa oli nylkeä se saadakseen nahkan täytetyksi, sekä sitten keittämällä irroittaa liha luista, saadakseen esille luurangon. Pojat olivat kovin innoissaan ja halusivat heti kotiin nähdäkseen, miten sedän tuumat toteutuisivat. He aikoivat sitten ryhtyä menettelemään samalla tavoin.
— Hei, pojat! hoikkasi Mikko-setä kovalla äänellä, ottakaa nyt ongenvapanne kukin. Mennään kotiin. Manda-täti odottaa ruokineen.
Silloin kiiruhtivat pojat, sillä he huomasivat olevansa nälkäisiä.
8. Aalto voittaa kilpailun.
On itseluotto elon ehto ensimmäinen.