"Sormi jääpi jäykäksi, muuta ei", nauroi hän vanhukselle, ikäänkuin tekisi tuolla tiedonannolla suuren ilon. "Mutta eikö täällä ole mitään muuta kuin vettä? En ole tänään vielä saanut tippaakaan vettä väkevämpää."
"Pojanpoikani ei juo enää muuta kuin vettä", vastasi vanhus.
"Tuossapa nyt näette seuraukset! Jos hän olisi rauhallisesti istunut
Gringelissä, niin hän ei olisi puroon pudonnutkaan."
Sairas hytkähti. Mestari Schnödler huolimattomalla sitomisellaan tahtoi osottaa Holderin mummolle, ettei ollut mitään syytä levottomuuteen.
"Enpä ole moista runkoa ennen käsitellyt, vaikka olen Dresdenissä opissa ollut! Tuollainen rintakehä, ja vyötäiset hoikat kuin tytöllä. Aivan kuin Heleijalla."
Heleijan nimi vaikutti sairaaseen voimakkaammin kuin kylmällä vedellä valeleminen. Hän kohottautui puoleksi istualleen ja sanoi heikolla äänellä: "Mitä se minua liikuttaa? Gringelin Eevaa minä olen tavotellut!"
Holderin mummo oli yhtenä ilon hykäyksenä nähdessään Fritzinsä jälleen tajuissaan. Hän hyväili häntä kuin pientä lasta.
"Tekö se olettekin, mummo? Joko olette asianne toimittanut?"
"Mutta Fritz-poikaseni", vastasi vanhus. "Sanoithan sen vasta tänä yönä. Mitä oikein ajatteletkaan? Enhän voi öiseen aikaan mennä ihmisten luo."
"Niinpä tehkää se huomenna!" sanoi Fritz.