"Älä vain minun tähteni lamppua sytytä, hyvä Heleija!" hätäili
Anna-Maija, joka yhä etsi puheensa pasmalankaa.
"Enkä, vaan tuon Liisu-tytön tähden."
"Liisuhan istuu aivan rauhallisena, ja öljy tulee niin kalliiksi…"
"No, olkoon vielä vähän aikaa, mutta sitten…"
"Niin", sanoi Anna-Maija. —"Kerranhan se on tehtävä", ajatteli hän ja koetti nykäistä itseään suoraan asiaan.
"Jos voisit ottaa lapsen mukanasi työmaille", sanoi hän. "Onhan se jo kyllin suuri. Muutenhan minä tosiaankin asuisin teillä mieluummin kuin muualla."
"Tahdotte siis muuttaa?" kysyi Heleija.
"Niin", sanoi Anna-Maija. "Minun rintani ei enää kestä tuota heisipuun tuoksua."
"Tänä vuonna se on jo kukkinut", vastasi Heleija rauhallisesti. "Eikä se kuki enää kokonaiseen vuoteen."
"Ja sitten puro", jatkoi Anna-Maija nolona.