"Niin", sopersi mestari Schnödler, "Heleija on kuin jättiläisten tyttäret. — Mutta minulla on teille jotain puhuttavaa!"
"Ja Herra on taas tälläkin kertaa erään viattoman pelastanut", jatkoi
Walleriina-rouva. "Anna-Maija tuolla on kuin toinen Noak."
Anna-Maija, joka puhdisti oven luona lamppuja, niiasi syvään. Hänen suunsa meni hymyyn, mutta sydämessään hän huokaili mökin kohtalon tähden.
"On se omituista", sanoi seppä lievästi nikottaen. "Näyttää siltä että kaikki vanhan testamentin tapaukset uudistuvat vielä kerran tässä hyvässä Luckenbachissa. Ensin oli parati'sista karkotus, nyt on vedenpaisumus, näkemättä on enää Baabelin torni ja Israelin lasten lähtö Egyptistä."
"Se on ollut!" sanoi Walleriina-rouva. "Mutta nyt se vasta on lopullisesti täytetty. Faarao, joka on paaduttanut sydämensä, makaa nyt Punaisessa meressä. Taivas on puhunut."
Seppä ja toisetkin vieraat menivät. Mestari Schnödler ryntäsi
Walleriina-rouvan luo, kuiskatakseen jotain hänen korvaansa.
"Tuota koskevaa!" sanoi hän osottaen Eevaa, joka juuri astui huoneeseen.
"Eevaseni!" huusi Walleriina-rouva. "No, miten hänen laitansa nyt on?" kysyi Eeva tullen heidän luokseen.
"Se se vasta mies on", naurahti mestari Schnödler. "On oikein nautinto nähdä sellaista miestä kuumeessa! Soisin että tekin, rouva, kerran saisitte sellaisen kuumeen. Te vasta elämää pitäisitte. Eikä sillä vielä niskaa taiteta. Älkää olko millännekään, Walleriina-rouva. Kyllä me teistä selvän saisimme. Silloin kun tuo poika hourailee, niin hän ei puhu muusta kuin Heleijasta. 'En pääse hänestä irti', huutaa hän, 'Tuolla hän on, ja tuolla, ja tuolla'. Ja hän osottaa milloin rintaansa, milloin päätänsä. Noiduttu mies — mutta kyllä me hänestä selvän otamme. Mutta kun taas on selvällä päällä, silloin aina kysyy: 'Mummo, joko olette selvittänyt asian Walleriina-rouvan kanssa?' Niin ihastunut hän on tähän neitoseen."
Gringelin Eeva näytti olevan toista mieltä. Mutta: "Kunhan ensin hänet saan", sanoi hän itsekseen, "kyllä tuon toisen pian mielestä poistan."