Mestari Schnödler oli itsekseen samaa mieltä kuin Eeva, vaikkei tahtonut sitä ilmaista joko kohteliaisuudesta tai muista syistä.
Walleriina-rouvan mieleen vain ei juolahtanut, että Fritz saattaisi olla kiintynyt kuningas Faaraoon. "Entäs hänen mummonsa?" kysyi Eeva. "Hän ei millään ehdolla tahdo että minä asian järjestäisin. On siinä muijaa! Mutta kyllä hänestä selvän saan. Jos pitäisi antautua puheisiin jonkun tyttöletukan kanssa, silloin voisin muka minäkin sen tehdä. Mutta sellaisen luo, kuin Walleriina-rouva, pitää hänen itse tulla. Ja kuka tietää milloin se tapahtuu. Minä en saa muka asiasta hiiskua sanaakaan. Fritz on muka niin kummallinen. Jos ihmiset rupeisivat puhumaan että hän kosii Gringelin Eevaa, silloin hän voisi muka aivan uhalla vielä ottaa Heleijan."
"Hm", ajatteli Gringelin Eeva. 'Tytöntynkä' arvasi aivan oikein, ettei Holderin mummo olisi hänestä huolinut. Hän ajatteli: "Kunhan vain asiasta tulee valmis, kyllä sitten eukon pehmitän".
"Luulisipa Fritzin itsensä jo kyllin vanhaksi", sanoi hän, "voidakseen lähettää kenen itse tahtoo. Vanhus ei voi minua oikein sietää. Olkoon minun puolestani. Naittakoon vaan hänet tuolle raakalaiselle ja kääriköön hänet vaikka pumpuleihin aina hävyttömiä kasvojaan myöten. Mutta jos joku sellaisia saa aikaan, ei hän ainakaan minulta saa suurta puhemiespalkkaa."
Mestari Schnödler käsitti hyvin että tämä merkitsi: "Voisit saada minulta hyvän puhemiespalkan."
Hän katsoi tyttöön veitikkamaisesti.
Mutta Walleriina-rouva heilautti myssyään:
"Holderin mummo on aivan oikeassa. Tuollaista asiamiestä ei lähetetä
Gringelin emännän luo tällaisessa asiassa. Holderin mummo tietää
miten on käännyttävä suurten rouvien puoleen. Tässä istun ja sanon:
Gringel ei kaupittele kellekkään!"
Tytöntynkä tarttui pulloon, jonka kylkeen oli kirjotettu "Espanjan palsamia", ja kaasi mestari Schnödlerin pyytämättä hänelle kaksi lasia peräkkäin. Äitinsä selän takana hän teki kieltävän liikkeen maksun suhteen ja sanoi: "Mestarin ei tarvitse enää turhaan asiasta huolehtia. Minä olen samaa mieltä kuin äitinikin."
Mestari Schnödler ymmärsi yskän. Hän nyökäytti nauraen päätään
Eevalle ja sanoi Walleriina-rouvaa osottaen: "Helkkarin ylväs tuo
Walleriina-rouva! Mutta kyllä me hänestä selvän saamme."