Silmänräpäyksessä oli Heleijan ylpeys jälleen herännyt. Hän istui suorana tuolillaan, laulaen iloista laulua.
Askeleet pysähtyivät aivan etuseinässä olevan aukon eteen. Heleija ei ollut huomaavinaankaan paikalleenseisahtuneen raskasta hengitystä. Se kuului hänestä kuin Walleriina-rouvan hengitykseltä. Veri syöksähti tytön poskille aina silmiin saakka, mutta hän lauloi yhä reippaammin lauluaan.
Ulkoa kuului nyt kevyt yskähdys, jossa värähti hämmästys ja loukkaantumus. Vihdoin kuului Reickerin ravintolan emännän suuttunut ääni: "Mutta oletko aivan hupsu, tyttö? Mitä narripeliä tämä on?"
Ärsyytynyttä tyttöä harmitti rouvan äänensävy. "Hän on myöskin noita suurellisia tai ainakin tahtoo niitä olla", ajatteli hän itsekseen. Sitten hän huusi kovalla äänellä, vaikka rouva Dotin olisi aukon kautta kuullut pienimmänkin kuiskeen: "Onko siellä ketään oven takana?"
Tämä ilveily harmitti jälleen ravintolan emäntää, joka tosiaankin tahtoi käydä suuresta rouvasta. "Minun kanssani et kujeile", sanoi hän. "Siihen et pysty."
Siitä huolimatta meni Heleija ensin ikkunan luo, aukaisten sen sangen juhlallisesti. "Vai te se olettekin, rouva Dotin? Mutta miksette käy taloon? Minä en mielelläni pidä ikkunoita auki, kun Liisu saa paraikaa hampaita. Ja kun ikkuna on sulettu, niin ei oikein kuule mitä ulkona puhutaan."
Reickerin emäntä pudisti päätään ajatellen: "Miten lie tuonkin järjen laita? En olisi uskonut, että tämä talonjuttu olisi häneen niin koskenut." Hän aikoi tulla huoneeseen aukon kautta, mutta kun kuuli Heleijan avaavan ovea, niin ajatteli: "Jos hänen laitansa todella on vähän niin ja noin, niin täytyy tehdä hänen mielikseen. Tuollaiset ihmiset voivat suutuksissaan vaikka mitä tehdä."
Ovi avautui ja emäntämme astui ehdottomasti askeleen taaksepäin, kun hän näki Heleijan seisovan niin lähellä itseään. Hänen mieleensä johtui sinä silmänräpäyksenä kaikellaisia juttuja hulluista. Mutta tarkemmin Heleijaa katseltuaan, huomaamatta mitään mielenhäiriön oireita, vielä vähemmin raivokohtauksen tapaista, liikkasi hän tytön jälessä tupaan.
"Hyvää päivää", sanoi hän sitten —"vaikka kasvoistasi päättäen sinulla toivottamattakin on hyvinvointia kyllältä."
"Oi", vastasi Heleija hilpeästi, "hyvää ei koskaan saa liiaksi.
Taisittepa minua vähän säikähtää?"