"Ja sinä luulet olevasi ainoa, joka et pelkää", naurahti ravintolan emäntä keventynein mielin, sillä hän näki kohta että Heleija oli entisensä. Silmäillessään tupaa harmitti häntä kuitenkin, että Heleija vielä sellaisten tapausten ja tekojen jälkeen saattoi olla entisellään. Sentähden hän jatkoi: "Nyt saat jättää kaikki metkusi sikseen! Olen tullut tänne pulmakseni kanssasi vakaan sanan. Mutta saatan lähteä sitä sanomattakin."
Rouva Dotin istuutui uuninpenkille ja asetti eteensä pöydälle mukanaan tuomansa nyytin. Heleija toi ikkunan luota tuolinsa, asettuen vierastaan vastapäätä.
Tämä ensi työkseen veti kaulahuivinsa poimuista silmälasinsa esille. Sitten hän silitti esiliinaansa, kumartui Heleijaan päin, pani lasit nenälleen ja alotti: "Tyttö, tyttö, mitä olet tehnytkään! Menet työntämään Holderin Fritzin veteen, koskei hän tahdo sinua kosia, ja kun nuo suuret rouvat sinua teostasi nuhtelevat, olet niin tuhma, että ajat heidät talostasi!"
"Koskei hän tahtonut minua kosia?" huusi Heleija suuttuneena. Emäntä otti lasit nenältään, niinkuin tapansa oli aina milloin ei itse puhunut. Mutta Heleija jatkoi: "Tuon ovat muut teille uskotelleet, vaikka teidän pitäisi tietää millaisia teidän suuret rouvanne ovat. Ja heidän pitäisi ensin ajatella omaa syytään, miten kauvan he minun korvaani toitottelivat että Fritz väijyy, tehdäkseen minulle jotain pahaa, kunnes minäkin sen uskoin."
"Olkoon niinkin", vastasi ravintolan emäntä, asettaen jälleen lasit paikoilleen, "sillä asiaan ei lopullisesti vaikuta lainkaan mitenkä se on ollut. Koko juttu on tämä: sinä olet köyhä tyttö ja he ovat isosia naisia. Vaikka he itse olisivat työntäneet Fritzin puroon, niin se ei siihen vaikuta, sillä köyhän tytön ei sovi kohdella suuria rouvia niinkuin sinä olet tehnyt. Olen aina ajatellut, että sinun luonteisellesi pakostakin kerran käy hullusti. Köyhyys ja ylpeys ovat huonoja aviokumppaneita. Ylpeydelläsi olet suututtanut kaikki ihmiset ja kuka tietää miten vielä voi käydä, ellet ajoissa käänny. Mene siis vielä tänä päivänä noiden isoisten naisten luo ja pyydä heiltä anteeksi rikoksesi. Walleriina-rouva on itse hyvyys, kun ei häntä vain ehdointahdoin ärsytetä, niinkuin nyt on tapahtunut. Sitäpaitsi…"
Heleijan poskilla vuorottelivat rouva Dotinin puheen aikana alituiseen valkoiset ja punaiset pilkut. "Sitähän minäkin, että teillä on vielä lisättävänä joku 'sitäpaitsi' tai kaksikin. Se on kaikki sitä samaa, ja joka kerran suun täydeltä puhuu, se voi puhua enemmänkin. Sanon vaan että minun korvaani ei pysähdy kymmeneskään osa teidän puheestanne."
Emäntä asetti jälleen lasit paikoilleen, sanoen rauhallisesti: "Se on sinun asiasi. Tee miten tahdot, kuuntele tai et. Mutta minä puhun, koska se on minun velvollisuuteni. Tuo Liisun asia olisi aivan oikea ja kauniskin, ellet olisi köyhä tyttö, jolla on tarpeeksi huolehtimista itsestäsikin. Ja luuletko sinä tekeväsi hyvää sisarellesi vapauttaessasi hänet vitsauksesta, jonka hän itse on itselleen hankkinut, nostaessasi hänen hartioiltaan surun, joka voisi hänet saattaa järkiinsä paremmin kuin sinun puheesi, joista välittämättä hän voi jatkaa yhtä kevytmielisesti kuin on alottanutkin."
Heleija oli tietämättään kiertänyt käsivartensa Liisun ympärille, joka seisoi juuri hänen edessään. Kun rouva Dotin otti lasit nenältään, ikäänkuin ollakseen näkemättä mitä tyttö tuohon ehkä vastaisi, lausui tämä tavallista hiljemmällä äänellä: "En puhu mielelläni siitä asiasta." Ja nostaessaan lapsen syliinsä hän jatkoi, puhuen enemmän tälle kuin emännälle: "Jokaisen täytyy tuntea ympäristönsä ja tietää pahentaako vai parantaako hän asiansa. Niin, Liisuseni, me emme pyydä anteeksi, silloin kun muitten pitäisi pyytää meiltä, eikä meitä erota toisistamme muu kuin haudankaivaja. Niin se on, ja sillä hyvä! — Ettepä ole minulle sanonut, rouva Dotin, mitä se nisu-ukko toimittaa, jonka teille Grunden markkinoilta toin? Jos se olisi ollut elävä, niin se olisi syönyt teidät, sensijaan että te syötte hänet. Ja teidän oluestanne olisi hänen nenänsä jo aivan punainen."
"Niin", sanoi emäntä ja pisti lasinsa jälleen kaulahuivin poimuihin, "opeta karhua tanssimaan, pian se jälleen ryömii nelin! Ja vaikkapa joskus kuulisin että olet kerrankin tullut järkiisi, niin pian sinulla on jälleen vanhat temppusi. Niin suuri ja väkevä kuin oletkin, olet kuitenkin pelkkä lapsi. Olen sinulle sanonut: tee miten tahdot, mutta älä myöskään luule saavasi minulta turvaa, ellet neuvojani seuraa. Eipä siltä, etten sinun tähtesi uskaltaisi rikkoa välejäni noiden suurten rouvien kanssa. Mutta ei pidä myöskään sanottaman, että Reickerin emäntä on hänen uppiniskaisuuttaan tukenut. Nyt tahdon minäkin kerran sanoa: niin se on, ja sillä hyvä! Jumalan haltuun!"
"Silloinhan se joltain kuuluu, kun te sen sanotte", naurahti Heleija. Hän näki emännän hetken epäröivän pitikö hänen poistua aukon vai oven kautta. Mutta ihminen mieluummin poistuu samaa tietä kuin on tullutkin.