"Tyhmyyksiä", sanoi hän kädelleen. "Minä en tarvitse miestä. En häntä enkä ketään muutakaan. Mutta veli — se olisi vallan eri asia. Olisihan hauskaa kun olisi joku, jolle voisi uskoa kaikki. Ja veljenä Holderin Fritz kyllä olisi minunkin mielestäni hyvä. Jos hän olisi minun veljeni, kuinka pitäisinkään huolta hänen tavaroistaan! Olisin koko päivän häntä auttamassa. Iltasin siivoisin ja puhdistaisin työhuoneen. Sitten hänen pitäisi saada siisti kaulahuivi, sillä tuota hänen kauluslaitostaan en voi kärsiä, ja nuo pitkät tupsut leikkaan hänen piipustaan jo ensi päivänä. Polttakoon vain tupakkaa minun puolestani; se nyt näyttää kuin miehelle kuuluvan. Ja ilman liiviä kuin mikäkin hampuusi! On kurjaa kun noin kaunisvartaloinen ihminen ei pidä parempaa huolta itsestään. Hän on kauniin poika, minkä milloinkaan olen nähnyt. Mutta nuo pitkät villit hiukset eivät häntä ensinkään kaunista, vain likaavat takinkauluksen. En myöskään kieltäisi häneltä oluthaarikkaa silloin tällöin, mutta rahat tietysti pitäisi olla minulla".
Näin hän ajatteli. Mutta pian häipyivät sanat ja kohta ajatuksetkin. Hänen silmänsä sulkeutuvat. Hän tuskin enää kykenee käsittämään mitä kaksi talon ohi kulkevaa keskenään puhelevat.
Toinen sanoo: "Nyt hän entistä paremmin tarvitsee reipasta vaimoa, sormi kun on pilalla."
Heleija ajattelee uneen vaipumaisillaan: "He tarkottavat Fritziä."
"Ja Eeva kai on äitinsä tapainen", sanoo toinen. "Siinä vasta muoria on!"
"Eeva" — ajattelee Heleija vielä, eikä sitten enää muuta. Hän on jo nukahtanut.
Miten kauvan hän tällä kertaa nukkuukin. Herätessä on jo täysi päivä.
Hän kuulee tuvassaan puhuttavan. Ovatko nuo tuhmat rouvat taasen siellä? Mutta hänellä ei ole aikaa ihmetellä, hän kuulee tamppimyllyn Reetan sanovan: "Heleijan täytyy tulla aivan paikalla Ulrikin-niitylle työhön!" Hän pukeutuu kiireesti, ja sillaikaa Walleriina-rouva vastaa jotain Reetalle. "Nyt Walleriina-rouva lyö polviinsa", ajattelee Heleija itsekseen. "Nyt se alkaa. Aivan oikein!"
"Sillä niin totta kuin isävainajani oli kankuri, tässä istun ja sanon: kyllä Heleija tulee aivan paikalla!"
Hän on jo ulkona ja ihmettelee miksi hän kulettaa kärryjä mukanaan. Eihän hän niitä siellä tarvitse. Hän on jo myöskin joutunut kauvas Ulrikin-niityn ohi. Hän on Ulrikin-metsässä ja kulkee jälleen kotiinpäin. Hän kuulee vielä takanaan talonpoikaisvaimon äänen. Havuneulaset tuoksuvat niin väkeviltä. Silloin astuu yhtäkkiä Fritz esiin puun takaa — mutta ei enää Ulrikin-metsässä, vaan hänen omassa puutarhassaan.