"Jospa tuo Liisu olisikin sinun lapsesi, tai jos sinulla olisi toinen lapsi, joka olisi sinun omasi!"
"Mutta tuoltahan tulee heisipuu ihan taloni eteen. Ja miksi vanha Schramm on punaiseen kirkkotakkiinsa puettu? Ja hän kulettaa käsivarresta Walleriina-rouvaa. Eihän semmoistakaan ole milloinkaan ennen tapahtunut, että vanha rouva on morsiusneitona, tyttärensä häissä. Oi, älä ota häntä, Fritz! Älä ota Gringelin Eevaa! Ja päästä minut irti, muuten minun täytyy puristaa sinut kuoliaaksi — etkä sinä sitten enää voi ottaa Gringelin Eevaa."
"Purista, purista minut kuoliaaksi!" sanoo Fritz, kiertää käsivartensa hänen ympärilleen ja painaa huulensa hänen huuliaan vasten.
"Päästä minut irti!" huutaa Heleija suuttuneena ja kuumat veret syöksyvät hänen kasvoihinsa. Hän työntää Fritzin rajusti luotaan, niin että tämä viskautuu kauvas, niinkuin silloin Ulrikin-sillan luona. Hän itse kaatuu, lyöden päänsä puuta vasten.
Kuinka kylmä tuo puu onkaan. Niinkuin se ei olisikaan puu, vaan kalkkiseinä. Hän kiertää hapuillen kätensä sen ympärille, sillä äkkiä on tullut yö, vain pieni nelikulmainen pilvi tuolla vastapäätä on jonkun verran valoisampi, muuten koko seutu on pimeä ja puutarha samoin.
Se on todellakin seinä, jota vastaan nojautuneena hän istuu. Maa hänen allaan on pehmeä kuin vuode. Vieressään hän kuulee hiljaista hengitystä. Hän tuntee olevansa paitasillaan. Häpeän puna polttaa hänen kasvojaan yhä tulisemmin. Fritz on häntä suudellut! Ja kuinka hän on itse puhunut Fritzin kanssa! Eihän hän ole voinut puhua sillä tavalla! Eihän hän ole saattanut antaa miehen itseään suudella! Mutta hänhän tuntee vielä pinnistystä rinnassaan siitä, että hän niin lujasti puristi Fritziä itseään vasten. Hän tuntee vielä huulillaan Fritzin huulten lämpimän kosketuksen ja sydämessään ennen aavistamattoman tunteen.
Ja kuitenkin kevyt hengitys hänen vieressään on Liisun. Nelikulmainen valoisampi ala on hänen kamarinikkunansa. Hän istuu vuoteessaan. Onkohan kaikki ollutkin vain unta?
Kuinka hyvältä tuntuisi, jos niin olisi! Silloin ei sekään pitäisi paikkaansa, että Fritz kosii Gringelin Eevaa. Sillä sitä ajatusta hän ei voinut sietää. Mutta silloinhan sekin, että hän rakastaa häntä, Heleijaa, olisi myöskin unennäköä, ja se häntä suretti.
Jos hän nukkuisi uudelleen, niin hän ehkä näkisi edelleen unta samasta asiasta. Kuka tietää mitä hän vielä unissaan tekisi! Hänen kasvojaan vieläkin polttaa, ajatellessaan mitä jo on tehnyt. Mitähän Fritz hänestä ajattelee? Mitä nuo naiset nyt sanovatkaan!
Hän oikein itkee suuttumuksesta itseään kohtaan, ettei hän voi vapautua noista tunteista eikä edes tahtoisikaan vapautua, ei mistään hinnasta!