"En välitä Fritzistä rahtuakaan!" sanoo hän ääneen. "Menköön Gringelin Eevan kanssa naimisiin. En välitä hänestä! En välitä kenestäkään! Niin se on, ja sillä hyvä!" Mutta hän ei pääse itsestään selville. Hän yhä sekottaa toisiinsa unen ja todellisuuden.
Hän menee avonaisen ikkunan luo vilvottelemaan.
"Jospa menisin uimaan!" sanoi hän itsekseen.
Hän tietää ettei Liisu herää ennen aamua. Hän pukeutuu. Muistellessaan tunteitaan Fritzin sanoessa: "Jos sinulla olisi toinen lapsi, joka olisi omasi", koskee hänen sydämeensä pikku Liisun puolesta kuin hän olisi todella tahtonut luopua tyttösestä. Hän pyytää sydämessään nukkuvalta anteeksi. Sitten hän rientää uimaan.
Mutta seisoessaan lymypaikassaan, jossa niin usein ennenkin on öiseen aikaan uinut, hän ei voi pakottaa itseään edes kaulahuiviaan riisumaan. Muulloin hän oli vapaasti kuin lapsi heittäytynyt viileään virtaan. Mutta nyt — hän tietää ettei kukaan häntä näe, ja kuitenkaan hän ei voi. Hän häpeää puita, taivasta, vettä, yötä ja itseäänkin.
Onko hän sitten tehnyt jotain pahaa?
Kun hänen mieleensä johtuu Gringelin Eeva, niin sydämensä on tuskasta pakahtua. Tässä hän nyt seisoo. Syvyys houkuttelee häntä tuhansin äänin sellaisenaan heittäytymään sen viileään syliin. Hiljainen tuulenpuuska häntä pelottaa, hän pakenee kotiinsa kuin arka kauris.
Ensimäinen uniko hänet niin muutti? Muulloin hän ei pelännyt ketään.
Eikä hän nytkään pelkää muiden voimaa, hän pelkää omaa heikkouttaan.
Ja sitä hän ei tuntenut vielä tunti aikaisemmin.
Nousevan aamun ensimäinen puna heijastuu hänen pieneen rikkonaiseen peiliinsä. Hän katselee lasta. Se oli kuitenkin herännyt hänen poissa ollessaan. Se oli istuutunut vuoteeseen ja itkenyt. Sitten se oli nukahtanut istualleen, ruumis etukumarassa. Hän polvistuu vuoteen viereen ja kiertää hiljaa käsivartensa tytön ympäri.
"Usko minua, Liisu", sanoo hän nukkuvalle, "sinusta en luovu elämässäni. En tarvitse muita lapsia kuin sinut. Eikä minusta tule sittenkään huono ihminen. Mitään sellaista kuin äsken en varmaankaan tee tajuissani, sen voit uskoa Liisuseni, ja äitivainajani taivaassa on minua auttava, etten tee niin enää unissanikaan."