Vanhus pelästyi. Hän alkoi jo pelätä ettei voisikaan toteuttaa aiettaan.
"Mitä siitä enää puhutkaan, Fritz poikaseni?" puheli hän kuin ilman aikojaan. "Asia on jo päätetty. Walleriina-rouva on lyönyt polviinsa ja sanonut: Tässä istun ja sanon: sellaisen pariskunnan, kuin minun tytöntynkäni ja rouva Holderin pojanpojan, on itse taivas yhdistänyt. Tulkoon mestari Holder vain itse puheilleni! Hän on ollut hyvillä mielin siitä, että sade on miltei maahan kukistanut Heleijan talon. Kaupungin rouvat niin kauvan pelottelivat Heleijaa — voinhan sen sinulle nyt jo sanoa, Fritz — että sinä muka väijyit kirveellä Heleijaa tehdäksesi hänelle vaikka mitä, kunnes tyttö suuttui, ja mitä sitten tapahtui, sen tiedät. Ja kun Heleija huomasi ettei se ollutkaan totta, silloin hän suuttui vielä kerran ja ajoi kaikki nuo naiset talostaan. Nyt he iloitsevat että tytön on käynyt huonosti."
Oli uskallettua isoäidin jo nyt mainita Fritzille Heleijan teko ja siten antaa hänen huomata, että asian oikea laita tunnettiin kaikista hänen salaamisyrityksistään huolimatta. Vanhus tiesi sen vallan hyvin. Hän oli aikonut odottaa siksi kunnes Fritz, rauhallisemmaksi tultuaan, voisi iloita siitä että hänen vakuutuksensa neuvotteluista Walleriina-rouvan kanssa olivat pelkkiä verukkeita. Mutta Fritzin yhä uudistuvat kiivaat vaatimukset liiton vahvistamisesta eivät enää myöntäneet asian lykkäystä.
On tarpeetonta mainita millaisella jännityksellä isoäidin silmät seurasivat pojanpoikansa kasvonilmettä mainitessaan tuon arveluttavan kohdan. Kuinka hänkin kalpeni nähdessään Fritzin vielä entisestään kalpenevan ja huuliaan purevan.
Mummo ei tiennyt että suuttumus, jonka hän näki nousevan Fritzin kasvoille, johtui juuri siitä ajatuksesta, miten suuren ilon tieto hänen erehdyksestään Heleijan mielenlaadun suhteen olisikaan tuottanut, ellei tuo tieto nyt olisi tullut liian myöhään. Se oli suuttumusta itseensä, että hänen mieleensä oli johtunut tuo onneton Eeva-juttu, josta hänen nyt täytyi pitää kiinni, vaikka häveten huomasi olleensa siinä hyvin yksinkertainen. Mutta hänen täytyi ihmisten tähden pysyä päätöksessään, ja tuntiessaan tuon pakon kamalan painon, hän huudahti suuttuneena: "Ne teidän ihmisenne! Mitä he tietävät? He sanovat että minä muka väijyin Heleijaa, voidakseen sitten sen johdosta minua moittia ja pilkata."
"Ei niin", koetti vanhus hyvitellä. "Sinä luulet että he ovat muka paheksuneet sitä, että sinä olit Heleijaan mieltynyt. Mutta niin ei asia ole. Siitä he ovat sinua päin vastoin kiittäneet. Mutta se ei ole ollut heidän mielestään oikein, että alotit asiasi niin eriskummallisella tavalla. Joka tahtoo ihmisiltä jotain salata, hän vasta oikein heidän uteliaisuuttaan herättää. Ja jos joku koettaa jotain salata, niin he luulevat että on ollutkin salattavaa, sillä hyvää ei kenenkään tarvitse salata. Sinä olet niin paljo ajatellut muita ihmisiä ja käyttäytynyt niin salaperäisesti, että olet pelästyttänyt itse Heleijan ja sitten ihmisten tähden sanonut liikkuneesikin Gringelin Eevan vuoksi. Ihmiset ovat arvelleet että ei pitäisi heistä niin paljo välittää."
Isoäidin huomio kääntyi jälleen potilaan hyvinvointiin. Hän oli itselleen suuttunut siitä, että oli tämän aikaansaanut. Olihan saunaisäntä painanut hänen mieleensä, että piti tarkasti välttää kaikkea mielenliikutusta ja suuttumusta. Hän meni toimittamaan pojanpojalleen virvottavaa juomaa.
Fritzille oli isoäidin poistuminen mieleen. Hänen oli vaikea olla enää suuttunut eikä hän voinut sietää ajatusta, että isoäiti näkisi hänet surullisena taikka huomaisi hänen ajattelevan Heleijaa.
"Se on muka ollut tyhmää, että olen niin paljon ajatellut muita ihmisiä", sanoi hän itsekseen. "Ja ketkä niin ovat arvelleet? Ihmiset! Ihmiset sanovat ettei pidä niin paljon välittää ihmisistä. Taivaan nimessä! Tuosta voisi joutua aivan pyörälle! Ja hulluinta siinä on, että he ovat oikeassa. Se on siis narri, joka välittää ihmisistä. Ja se on vielä suurempi narri, joka tekee jotain heidän kiusakseen, kuin se joka koettaa olla heidän mielikseen. Ja minä muka olen tullut toiseksi, paremmaksi mieheksi ja syvälliseksi ajattelijaksi. Hurjistelua, nulikka, tuota sinun vanhaa hurjisteluasi! Sinä muka olet ollut jotain, kun olet käyttäytynyt oikein naurettavasti. Taivaan nimessä! Jos voisin edes tehdä sen tekemättömäksi, mutta tässä minun täytyy olla tyhmyyteeni kytkettynä kuin lapsi pahaantekoonsa." "Jospa asia olisikin niin, kuin vähän arvelen! Mutta sekin saattaa olla vain ajatusteni kuumehoureita. Mummo ei ole milloinkaan oikein selvästi tahtonut sanoa, onko hän todellakin suorinut Eevan asian valmiiksi, ja on aina puhunut Heleijasta aivankuin ohimennen. Ei olisi ensinkään mahdotonta, että hän on vain sanonut käyneensä Walleriina-rouvan luona. Enkä tiedä kuinka iloinen olisin, jos asia olisi niinpäin. Mutta minun on mahdotonta sanoa siitä mummolle mitään. Hurjistelemaan en enää rupea, olkoon miten hyvänsä. Mitä kerran sanoo, siinä on pysyttävä, vaikka sydän kahtia halkeisi. Jos saisin Heleijan omakseni, niin olisin jo huomenna terve. Jospa vain tietäisin mitä hän on ajatellut ihmisten sanoessa, että olen tahtonut häntä kosia. Jos tietäisin, onko hän tekoaan katunut? Oikeinkohan itkenytkin? Tekisin vaikka mitä saadakseni asiasta selkoa. Tuolta tulee mestari Schnödler. Jospa voisin häneltä urkkia! Mutta hän on liian viisas. Kylläpä olisi hullua, jos minun täytyisi ottaa tuo Eeva, en voisi sen jälkeen enää koskaan tulla oikein terveeksi, sen tiedän. Enkä tahtoisikaan tulla terveeksi."
Mestari Schnödler huomasi, mitä Fritzin teki mieli tietää.