Hänen poskilleen nousi häpeän puna, kun ei isoäiti heti rientänyt hänen avukseen. Silloin hänen mieleensä johtui että ehkä vanhus sillaikaa, kun hän itse oli ajatuksiinsa vaipuneena, olikin poistunut huoneesta. Fritz kääntyi ympäri. Vanhus oli tiessään. Viittakaan ei ollut enää paikoillaan. Pelästyneenä sairas nousi istualleen. "Nyt vasta hän on Walleriina-rouvan luo mennytkin!" johtui hänen mieleensä. "Nyt tuli Heleija-toiveista loppu!" Nyt vasta hän oikein tunsi, kuinka koko hänen onnensa riippui tuosta tytöstä. "Ja täytyykö minun nyt naida Walleriinan Eeva? Mummo, mummo! Olettehan vielä siellä! Kuulkaa!"
Mutta mummo ei kuullut. Hän oli todellakin matkalla Walleriina-rouvan luo.
Juostessaan vajanoven eteen, lupasi Fritz pyhästi tästä hetkestä heittää tällaisen verukkeilla elämisen; olkoon se kuinka viekottelevaa tahansa.
Vanhus ei ollut enää vajankaan ulkopuolella.
Hyville päätöksille ominaista on, että ne tavallisesti tehdään liian myöhään.
23.
"Usko minua, Liisu", sanoi Heleija vuoteen ääreen polvistuneena ja kiertäen vasemman käsivartensa, nukkuneen lapsen ympäri. "Sinusta en luovu elämässäni. En tarvitse muita lapsia kuin sinut. Eikä minusta tule sittenkään huonoa ihmistä. Mitään sellaista kuin äsken tapahtui, en varmaankaan tee tajuissani, sen voit uskoa Liisuseni, ja äitivainajani taivaassa on minua auttava, etten tee niin enää unissakaan."
Hän tunsi tämän päätöksensä pyhän vakavuuden, ja se antoi hänelle uusia voimia. Muutenkaan eivät yölliset unikuvat voineet kestää valoisan aamun raitista katsetta. Hänelle selveni yhä varmemmaksi, että valvova Heleija ei ollut mitenkään vastuunalainen siitä, mitä tuo uneksiva oli tehnyt tai saattoi tehdä. Vain osa siitä jäi jäljelle: todellisuus, joka oli unen pohjana.
Tähän yöhön saakka oli tuon terveen, voimakkaan tytön sielu sukupuolisessa suhteessa ollut täydelleen lapsen kannalla. Kun hänestä aluksi tuntui vastenmieliseltä nähdä Fritzin hurjistelua, niin se johtui hänen luonnollisesta hyväntahtoisuudestaan. Sittemmin vahtitupanaisten loppumattomat varotukset ja neuvot totuttivat hänet alati Fritziä ajattelemaan. Pelko, myötätuntoisuus, tuska ja itsensäsyyttelemiset olivat kiihdyttäneet noita ajatuksia sydämelliseksi osanotoksi ja syventäneet hänen sielunelämäänsä, joka kuitenkin jäi yhä sukupuolettomaksi, kunnes mustasukkaisuus vihdoinkin herätti hänessä naisen eloon. Unikuvat olivat vain olleet kukan verholehtiä, jotka hedelmöittämisen jälkeen huoletta voivat varista.
Pian oli hänen ainoa ajatuksensa: "Kunhan vain tuo Eevan asia olisi pelkkää unennäköä! Muuten on kaikki hyvin."