Mies, joka oli jo ennättänyt ovelle, näkee hänen menevän ja tulee jälleen ulos työtään jatkamaan.
"Mutta siinä ei auta mikään!" sanoo Heleija. "Sinun täytyy saada maitoa ja leipää, Liisu-rukka. Ja jos vain tuo Eevan asia ei ole unta pahempaa, niin otan mielelläni vastaan enemmänkin tätä lajia."
Tuolta tulee Puutarha-Kasperi. Hän kiistelee, Heleijaa huomaamatta, vaimonsa kanssa, joka seuraa häntä tyttärineen — kaikilla on harava olalla. "Se on sinun syysi! Jos olisit aikoinasi hommannut, niin meillä olisi nyt väkeä. Mutta sinulle ei asia johdu mieleenkään, ennenkun se jo pitäisi olla valmiina."
"Nytpä sattui!" ajattelee Heleija.
"Hyvää heinäpäivää!" sanoo hän ääneensä ja jatkaa ikäänkuin leikkiä laskien: "Näen että haluaisitte Heleijan niityllenne, vaikkette arvaa pyytää, kun tiedätte että olen aina viikkokausia edeltäkäsin tilattu."
Puutarha-Kasperi säikähtää, änkyttäen nolona: "Niin, monesti kyllä — omituinen sää, luulisin — ellei — niin, kuitenkin — on melkein liiaksikin varattu…"
Veri syöksähtää Heleijan kasvoihin. "Luulenpa melkein että luulette minun tarjoutuvan", sanoo hän nauraen.
"Niinkö todellakin", sanoo Kasperi keventynein mielin. Hän aikoo vielä vaihtaa jonkun leikkipuheen tytön kanssa, kun hänen vaimonsa tahallaan, ikäänkuin epähuomiosta, töytää häntä haravalla päähän. Kasperi oli mies, joka ymmärsi yskän. Hän nieli sanottavansa ja jatkoi vaieten matkaansa.
Mutta yksi tyttäristä kääntyi mennessään: "Jokohan tiedät sen asian,
Heleija? Sunnuntaina viikon päästä ovat Holderin Fritzin ja Gringelin
Eevan häät."
Heleijan polvet vavahtavat. Se ei siis ollutkaan unta! Tuskansa ahdistamana hän kuulee tyttöjen tirskuvan. Hän kokoo kaikki voimansa ja sanoo nauraen: "Tänäänkö te sen vasta kuulitte? Minä olin jo ennättänyt sen miltei unohtaa!"