"Ehkä, jos olisit tullut kunnolliseksi", sanoi Heleija. "Mutta sellaisena et häneen koske, sanon minä!"
"Hm, niinkuin muka itse olisit mikään pyhimys!" naurahti sisar. "Olin kerran niin typerä että olisin tahtonut tulla toisellaiseksi minäkin, koska luulin sinutkin semmoiseksi. Mutta ei sinun tarvitse minua katsella niin ylhäisen ylpeästi. Huonoistakaan ei se kuitenkaan ole kaikkein huonoin, joka ei tahdo esiintyä ihmisten edessä parempana kuin on. Mutta on niitä, jotka pyrkivät niin esiintymään, vaikka ihmiset tietävätkin toista."
"Mitä ihmiset tietävät?" kysyi Heleija astuen askeleen lähemmäs sisartaan.
Tämä peräytyi, sanoen koko joukon äskeistä sävyisemmin: "Kysy heiltä itseltään. Mutta luulisi toki sinun tietävän sen paremmin kuin ihmisten."
"Nyt lähdet paikalla!" sanoi Heleija käskevästi. "Tässä talossa ei ole milloinkaan ollut kelvottomilla sijaa."
Sisar jatkoi yhä nolompana: "Saattaapa olla, että on kerran ollut sellaisellakin sija."
"On ollut kerran ja on yhä vieläkin — sentähden lähdet täältä tiehesi! Ei se ole aina huono, jota ihmiset huonoksi huutavat."
Sisar aikoi vastata samalla äänellä. Häntä harmitti että alakynnessä oleva vielä tahtoi esiintyä siveystuomarina. Sitäpaitsi hän oli vanhempi. Mutta hän sai enää vaivoin sanotuksi: "Ja sinä muka et ole sellainen!"
"Sanon vielä kerran", jatkoi Heleija, "että äitivainajan ei ole tarvinnut koskaan minua ja minun tekojani hävetä. Siksipä nauran kaikille ihmisten puhelle."
Sisar koetti koota kaiken uhmansa tunkeutuakseen väkisin lapsen luo.
Hän tahtoi sitä suudella. Tyttönen huusi ja kurotti käsivarsiaan
Heleijaa kohti, joka otti hänet syliinsä ja pyyhkäsi vaistomaisesti
kädellään sisaren koskettamia kohtia.