"Ajattelehan toki hiukan!" nauraa Heleija. "Eikö minulla olisi muuta tekemistä kuin siivota jokaisen hampuusin huonetta."
Fritz "hampuusista" huolimatta silminnähtävästi ilostuu.
"Ellet punastuisi, uskoisin sinua", sanoo hän nopeasti. "Mutta sinä punastut yhä enemmän."
"Hän on iloissaan", ajattelee Heleija, "jos vastaan myöntävästi. Mutta minkätähden? Mitä hän sillä tarkottaa?" Ääneen hän sanoo: "Luonnollisesti, koska minua hävettää, kun puhut tuollaisia tuhmuuksia. Ja kun olen ollut kumarruksissa. Saunanisäntä sanoo aina, että minun pitäisi iskettää suonta. Jos minusta pilaa tahdot tehdä, niin mene omasi luo!"
Fritz sanoo niin vakavasti kuin suinkin voi: "En tee pilaa. Ajattelen että juuri sinun pitäisi olla omani." Kun hän jatkaa puhettaan, sekaantuu totisuuteen rahtunen veitikkamaisuutta: "Olen ajatellut että ehkei minun tarvitsekkaan sitä sanoa yöllä, vaan päivällä."
Heleija ei leikillisen sävyn vuoksi huomannut totisuutta.
"En ole tehnyt sinulle mitään", sanoo hän ärtyisästi, "enkä siedä puheitasi. Ja nyt mene tiehesi! En ole vielä milloinkaan ollut asioissa nuorten miesten kanssa, vielä vähemmin kihlaantuneen, kaikkein vähin sinun kanssasi. Luulin sinun sen tietävän. Minulla on muuta tekemistä. Niin se on, ja sillä hyvä!"
Fritz vaikeni hetkisen. Sitten hän jälleen alotti: "Kuulehan, Heleija!" Mutta kun tyttö itsepintaisesti vaikeni, tekeytyen ikäänkuin olisi luullut hänen jo menneeksi, jatkoi hän: "No niin, älä ole milläsikään. Tahdoin vain tietää ajatuksesi. Sehän oli vain kysymys — ja onhan lupa kysyä, vaikkei syödä!" — Kuitenkin hän vielä odotti hetkisen. Nähdessään ettei Heleija mitään vastannut, hän meni tiehensä.
Heleija kumartuu sillä välin uudestaan auringonkukkaan päin ja repii armottomasti persiljantaimia. Mutta itsekseen hän ihmettelee: "Ajattelen että juuri sinun pitäisi olla omani — mitä hän sillä tarkottaa?"
Heisipuu nyökäyttää päätänsä: "Älä laske häntä menemään!" Pavunvarsissa kuiskuttelee tuuli: "Sinut hän tahtoo, sinut eikä ketään muuta, mutta kun hän luulee ettet hänestä huoli, täytyy hänen mennä Gringeliin pelkästä ylpeydestä ja harmista." Ja kuitenkin Heleija tietää että silloin hän menettää koko elämänsä toivon. Mutta Fritziä hän ei voi pidättää, ei pienimmälläkään kädenliikkeellä, ei katseen pilkahduksella. Vaikka Fritz uudestaan seisoisi hänen edessään ja vielä kerran kysyisi, niin hän ei sittenkään voisi sisintään paljastaa. Yhä loitommas loittonee kaikki, yhä sisempään sopukkaan pakenee hänen sielunsa.