"Sanoivat että olit suuttunut", sanoi hän nopeasti, vapautuakseen siitä tosiasiasta että hän kuitenkin oli pelännyt.
"Niin, tosin alussa", vastasi Fritz. "Puheesi jälkeen tuolla Grunden tiellä olisin voinut tehdä sinulle vaikka mitä. Ja vielä koko seuraavan päivän olin suuttumuksesta pakahtua."
"Totta minä silloin puhuin."
"Juuri sentähden", vastasi Fritz. "Sinä olit aivan oikeassa kaikessa, siinäkin kun sanoit että jos sinut naisin, silloin — voisi — ehkä minustakin vielä tulla mies. Vaan … nytpä jälleen tartuin kiinni. Häpeä, että häpesin väärässä paikassa. Niin minä aioin kysyä sinulta, Heleija, huolisitko minusta. Mutta tahdoin tuota kuumekoiraa peläten toimia salassa ja juoksin öisin kirves kainalossa, kunnes rupesit minua pelkäämään."
"Pelkäämään?" nauroi Heleija. "Sinuako?"
"Niin, sinä olet nyt samassa tilassa kuin minä silloin", vastasi Fritz. "Et ole vielä päässyt kuumekoirastasi. Sinua vielä hävettää se, että häpeät."
"Olet tehnyt tarpeeksi tyhmyyksiä hävetäksesi", sanoi Heleija. "Minä en ole tehnyt mitään sellaista, jota minun pitäisi hävetä."
"Olkoon kernaasti niin minun puolestani", vastasi Fritz. "En pyri muita mestaroimaan, kun on kyllin korjaamista itsessänikin. Niin, se oli kaikki tyhmää mitä silloin tein ja silloin, kun jo luulin olevani viisas, tein kaikkein suurimman tyhmyyden. Mutta kaikki on ollut onneksi, mitä olen sinun kauttasi saanut. Sekin että minut lykkäsit puroon. On hyvä joskus vetäytyä yksinäisyyteen, mutta ei meidän ole tarvis pystyttää mitään aitaa itsemme ja maailman väliin, niinkuin minä tein. Enkä tosiaankaan tiedä, miten jälleen olisin maailman yhteyteen joutunut, ellet sinä olisi minua siihen sysännyt väkisin. Sen jälkeen olen ollut sairas, vaan en tuon tyhmän sormen tai purossavirumisen vuoksi, vaan kun luulin ettet sinä minusta huolisi. Ja ellen olisi sairastunut, olisin nyt valtameren tuolla puolen ja ajattelisin yhä että sinä olisit minulle vihoissasi. Mutta ethän sinä nyt tiedä mitä tarkotan, eikä se ole nyt juuri tarpeellistakaan. Mutta kun sinä olet minulle siivonnut, niin mennään vielä tänään asia ainaiseksi vahvistamaan. Vaan ellet minusta huoli, niin jään nuoreksi mieheksi, sillä kenestään muusta en huoli, vaikka eläisin sadan vuoden vanhaksi."
Jälleen kätki Heleija hellyytensä vihaan. "Siivonnut en ole", sanoi hän, "kuka lienee ollutkaan! Ja sinä luulet ehkä että kun minulla on talo, niin on muutakin. Ja tuo Liisu sitten…"
"Hänet otan paikalla mukaani", sanoi Fritz riemuiten.