"Älkää te muori olko millännekään", vastasi Fritz. "Tekisi minunkin toisinaan mieleni tarttua asiaan, mutta se vain pahentaisi eikä parantaisi. Katsokaahan, tuo kaikki on sitä vanhaa Heleijaa, joka vielä hänessä taistelee viimeistä taisteluaan. Sellainen vanha Fritz, tai olkoon minun puolestani vaikka vanha Aatami, on jokaisessa ihmisessä, ja se on kuoletettava. Ja tiedän kokemuksesta että vanha Fritz minussa elämöi kauheasti, nähdessään että hänen lähdöstään tulisi tosi. Olkaa te, mummo, vain niinkuin tähänkin saakka."
Mutta Fritziä itseäänkin kohtasivat kiusaukset — kiusaukset entisten toveriensa puolelta.
Se seikka, että hän oli antanut tytön työntää itsensä puroon, oli avannut nuorukaisten silmät huomaamaan, että he olivatkin erehtyneet hänen luulotellun voimansa suhteen. Kukaan ei ollut koskaan todenteolla häntä koettanutkaan vastustaa, koska sitä oli luultu joka tapauksessa turhaksi. Mutta nyt oli nainen hänet pistänyt puroon kuin huvikseen vain. Siinä tuo pelätty ja ihailtu voima!
Nuo puheet tietysti joutuivat Fritzinkin korviin. Ja ne koskivat häneen yhä kipeämmin, mitä enemmän hän tunsi terveytensä palaavan. Oli hetkiä, jolloin hän katui lupaustaan ettei enää milloinkaan ravintolassa ryhtyisi käsikähmään. Ja eräänä päivänä hän joutui suorastaan koetukseen.
Hän käväsi nyt ensi kerran Grunden markkinain jälkeen julkisessa huvitilaisuudessa. Heleija oli mukana, ja kaunista oli nähdä nuo kaksi kookasta, kukoistavaa vartaloa siistittynä ja juhlavaatteissa rinnakkain kulkevan ampumaradalle. Jo kaukaa soitto kaikui heitä vastaan.
Heleijan rinnassa riehui omituinen taistelu. Sen seikan että hän sai olla kauneimman pojan pyöritettävänä tansseissa, olisi luullut tytön mieltä hyvittävän. Mutta ihmistenhän täytyy sanoa: "Katsokaa, tuolla tulee se, joka on pilkannut miehiä ja niitä tyttöjä, jotka ovat miehelään menneet. Ja nyt hän menee itse. Se on siis ollut pelkkää kateutta." Vaistomaisesti hän kulki koko ajan Fritzistä niin loitolla kuin suinkin ja käyttäytyi yleensä niinkuin hän ei olisi hänen seuraansa kuulunutkaan.
Tanssisalin viereisessä ravintolahuoneessa oli enää vain yksi pöytä vapaana. Fritz istuutui sen ääreen, käskien tuoda jotain juotavaa. Heleija istuutui pöydän toiseen päähän. Hän ei juonut tippaakaan eikä ollut Fritzistä tietävinäänkään.
Muitten pöytien ääressä juotiin sitä enemmän. Joka suunnalta alkoi kuulua äänekkäitä pilapuheita. Suurisuisin kaikista oli Liebin Aatami. Jokaista sutkausta seurasi ensin puoleksi hillitty nauru, mutta kun Fritz pysyi rauhallisena, ikäänkuin ei olisi mitään kuullut, niin kaikui yhä äänekkäämpiä naurunremahduksia.
"Olisipa hauskaa tietää miltä Zehnt-purossa makaaminen tuntuu!" nauroi Liebin Aatami.
"Minä puolestani luulisin siellä olevan hyvinkin pehmeätä!" sanoi toinen toisesta pöydästä.