Näky ei varmaankaan Fritziä huvittanut. Hän meni jälleen pitopaikalle.
Jo olivat kaikki vieraat menestyksettä koetelleet voimiaan ja kaikki he olivat yksimielisiä siitä, että kärryjä riivasi salaiset noitatemput. Niitä ei saisi liikkeelle yksikään elävä sielu, olipa hän miten vahva tahansa. "Kenties", nauroi Heleija, joka oli riemuiten katsellut noita turhia ponnistuksia, "ovat kärryt siten noidutut, ettei niitä saa liikkeelle muu kuin joku nainen." Kaikki kehottivat häntä koettamaan, saadakseen vielä kerran nauraa jonkun tappiolle.
Heleija meni tanssien kärrynaisojen väliin. Hän muisteli miten viimein oli vienyt voiton räätälistä, kankurista ja sepästä. Mutta kärryt olivatkin raskaammat kuin hänen silloisensa. Ja vaikka hän onnistui vähän paremmin kuin toiset, niin että sai ne jonkun verran liikahtamaan, ei hän kuitenkaan voinut niitä paikoiltaan työntää.
Sillä välin Liebin Aatami ja muutamat muut toivat Fritzin jälleen paikalle.
"Siinä toinen kuin toinenkin", huusi Liebin Aatami. "Olemme kaikin joutuneet naurun alaisiksi ja, sinä, Fritz, saat tehdä seuraa."
"Niin", huusi toinen, "ettet enää tämän jälkeen voisi prameilla, että olisit sen kyllä tehnyt, jos vain olisit tahtonut."
Turhaan Fritz vastusteli. "Mitähän hyötyä siitäkin olisi? Jos saan nuo kärryt liikkeelle tai en, niin en sen vuoksi ole rahtuakaan parempi tai huonompi kuin olen, ettekä te muutkaan!"
"Olisitpahan vaan!" sanoi Liebin Aatami. "Silloin sanottaisiin että kaikki muut olivat nulikoita, paitsi Holderin Fritz yksin mies."
Toinen arveli: "Nyt alan uskoa, että Fritz on itse pannut toimeen tämän pelin, saattaakseen meidät naurun alaisiksi."
"Koetanko?" kysyi Fritz Heleijalta, joka seisoi hänen vieressään.