"Tätä minä olen pelännyt kaiken aikaa", jatkoi muori päivittelyään, "kun hän on tullut niin kummalliseksi. Koko yön kuulin hänen itsekseen nauravan. Voi että näin piti tapahtua pojanpojalleni!"
Fritz miltei suuttui: "Kyllä hän on siellä jossain", vakuutti hän, "kukapa tietää vaikka olisi kaappiin piilottautunut. Älkääkä siitä nyt melua pitäkö! Se olisi vain monelle mieleen. Eikä se kuitenkaan ole totta! Jatkakaa rauhassa askareitanne, muori! Vielä on neljännes tuntia aikaa, ja siihen mennessä Heleija on täällä."
Niin kävikin.
Mutta salpa oli kauvan koholla, ennenkun ovi avautui, ja ovi seisoi kauvan avoinna, ennenkun kukaan astui sisään. Ja Heleija, sillä hän se oli, olisi vielä jäänyt kynnykselle seisomaan, ellei muori olisi häntä tuonut sisään.
Fritzin oli sanomattoman vaikea peittää sisällistä riemuaan. Hän ojensi Heleijalle vaijeten kätensä, tuntien miten tytön käsi hänen kädessään vapisi.
Muori ei ymmärtänyt mitenkä hän oli kyennyt yksin pukeutumaan.
Heleija vastasi että vanha Anna-Maija oli käynyt häntä katsomassa ja silloin häntä auttanut.
"Missä hän on?" kysyi Fritz. "Onko hän ulkona? Tuokaa hänet toki sisään, muori!"
"Hän kävi silloin, kun olin kaivolla", vastasi morsian arasti, "sitten hän taas meni kotiinsa."
"Ja sinä sanot", tokasi Fritz, joka tajusi Heleijan ajatukset, "että me häpeämme sinua, kun sinä häpeätkin meitä."