Samassa Eeva naurahti jotenkin ylimielisesti. "No minua kai uskotte. Holderin Fritz melkein polkasi minua muurin kohdalla kantapäille, paetessaan ihmisten näkyvistä. Ja sitä ennen hän väijyi, sen näin omin silmin."
"Ja Heleija?" siritti sirkka uunin takaa. "Kulkiko hän samaa tietä vähää ennen?"
"Ei", sanoi Eeva. "Vaan eipä hän ollut kaukanakaan, se on varmaa. Ja hän tuli jälkeenpäin samaa tietä. Nyt kai uskotte, kun sen sanoo parempi luckenbachilainen kuin kukaan teistä. Minulla on ainakin yksi luckenbachilais-isoisä enemmän kuin kellään täällä."
"Niin, siin' on tytöntynkää!" nauroi Walleriina-rouva äidinylpeydestä loistaen. "Ja vaikka minun isäni oli vain kankuri, niin olipa isoisävainajani Luckenbachin pormestarina, ja kaikki ihmiset sanovat että minä olen aivankuin hänen silmistään putkahtanut."
Mestari Schramm ihmetteli tällä kertaa täydellä todella. Lienee niissä silmissä ollut kokoa, joista voi putkahtaa sen suuruinen olento kuin Walleriina-rouva. Ja lienee Luckenbach ollut turvattu, kun sellaisen pormestarin silmät sitä valvoivat.
Mutta sirkka ei ollut unohtanut, että Liebin Aatami ei vielä ollut virkannut mitään.
"Te tiedätte vielä jotakin, Liebin Aatami", sirisi hän.
Liebin Aatami katsahti ylpeästi ympärilleen, kunnes Walleriina-rouva myssyään heilauttamalla ilmotti ettei hän pitänyt Liebin Aatamia swarzwaldilaisena eikä myöskään saalfeldiläisenä, ja kun Aatami luuli Eevan silmistä huomaavansa että hänen miehekäs ryhtinsä tyttöä miellytti, niin hän alotti:
"Ei sitä paljon ole. Grunden markkinain iltana tapasimme Heleijan Reickerin tiellä. Minä koetin Fritziä estää, mutta hän vain pidätti kärryt, ja silloin tyttö sanoi hänelle suorat sanat. Sillä tavalla ei ole vielä kukaan hänelle puhunut."
"Se se vasta kapine on, tuo tyttö!" huudahti Eeva.