"Kyllä vaan", sanoi sepän emäntä, "kyllä vaan he nyt jo minua kotona odottavat. Siitä minun palvelustytöstäni ei tule tässä elämässä mitään. Ei edes lehmät saa oikealla ajalla ruokaansa ilman minua. Naapurit tietävätkin aina milloin olen poissa. 'Niin, niin', sanoo naapurimme räätälin emäntä, 'on siinäkin taikaa, lehmäin ammunnasta jo kuulee onko suursepän emäntä kotona vai ei'. Ne tytöt eivät tee muuta kuin ajattelevat poikia."
"Niin", kehräsi kankurin emäntä, "palkkaa he vaativat, mutta mitenkä on työn laita? Niin huonoja kuin nykyaikana eivät palvelijat ole milloinkaan olleet. Kyllä kiitän jumalaa, kun oma Katrini ennättää täysi-ikäiseksi. Kuinka sitten on Heleijan laita? Teidän pitäisi mennä palvelukseen."
"Tosiaankin", sanoi Heleija, "jotta antaisin rouvan, joka ei mitään ymmärrä, koko päivän komentaa itseäni. Ymmärrän itse mitä on tehtävä, enkä kärsi että minua nenästä talutetaan. On minulla muutakin työtä ja saan olla omassa talossani omana herranani."
Mutta Walleriina-rouva löi polviinsa ja sanoi: "Joka helatorstaina täytti kuusikymmentä, se on nähnyt toisiakin aikoja. Eeva-tyttöseni, se on oikea tytöntynkä mitä työntekoon tulee, mutta työtä ja askaretta on liian paljo. Pitäisi minunkin jo olla kotona, mutta niin totta kuin isävainajani oli kankuri, niin täällä istun ja sanon, että milloin asia koskee lähimäistäni, silloin en katso omaa etuani."
"Niin, ei omaa etua, sellaisia me olemme", surisi kankurin emäntä
Walleriinan puheen jatkoksi.
"Sitäpaitsi", lisäsi vielä Walleriina-rouva, "on Heleija myöskin oikea luckenbachilais-lapsi."
"Mutta minun mieheni tulee tästä vielä nurisemaan", jatkoi sepän emäntä.
"Ja minun yskimään", kehräsi kankurin emäntä.
"Niin", sanoi sepän emäntä tarttuen hänen molempiin käsiinsä, "mutta olisipa serkulla minunlaiseni mies! Ette tiedä kuinka hyvä teidän miehenne on minun ukkoni rinnalla. Se se on niitä viimeisiä! Hänen luvallaan en pääsisi milloinkaan ulos."
"No, jos sepän emäntäkin jo valittelee", jatkoi kankurin emäntä, "silloin on minun mieheni todellinen paholainen. Olen sairas vaimo, hyvin sairas, ja kuitenkaan ei kukaan kuule minun yskivän. Minä yskin omassa kamarissani, mutta hän? Hän on terve kuin pukki ja yskii ihmisiltä korvat puhki pelkkää pahuuttaan. Oi, jospa sanoisin millainen hän oikein on. Olen onnettomin vaimo koko kaupungissa!"