8.
Mutta asia ei jäänyt Walleriina-rouvan, kankurin emännän ja sepän emännän pelkkiin lupauksiin. Heleija sai päivä päivältä ihmetellä yhä uusien rouvien kasvavaa tulvaa. Kaikki he tulivat häntä varottamaan.
Ensin hän luuli, että uteliaisuus nähdä hänen talouttaan oli syynä tuohon odottamattomaan vierastulvaan. Mutta käynnit uudistuivat. Heleija ajatteli päivä päivältä ystävällisemmin noista suurellisista rouvista. Ja vaikkei hän tahtonutkaan sitä myöntää, niin tämä yleinen osanotto tuntui kuitenkin hänestä mieluisalta.
Rouvat puolestaan ihmettelivät yhä enemmän, etteivät he ennen olleet huomanneet miten rehti, kaikkien kunnioitusta ja apua ansaitseva tyttö Heleija oli, ja varsinkin kuinka hyvin hän hoiti sisarensa lasta.
Mutta Holderin Fritzin ympäriltä tummeni kultakehä päivä päivältä — lopulta se näyttäytyi kauttaaltaan kissankullaksi. Ne vähätkin hyveet, jotka hänelle tähän saakka vielä oli myönnetty, riistettiin nyt viimeistä myöten.
Ainoa, joka häntä puolusti, oli Heleija. Hän ei voinut kärsiä, että kenestäkään hänen selkänsä takana puhuttiin pahaa, olipa se kuka tahansa.
"Ja jos tuo olisikin totta, niin mitäpä siitä? Hurja on Fritz ollut, sen myönnän, mutta muuten ei kukaan voi sanoa hänestä mitään huonoa, kaupungin väki kaikkein vähimmän. Sillä jollei Holderin Fritz olisi ollut tulipaloa sammuttamassa kuusi vuotta sitten, niin meillä ei enää olisi kirkkoa mihin mennä. Ja tuossa suuressa tulvassa, joka osui sen jälkeen, hän aivan yksin pelasti nahkurin väen. Minulla ei ole mitään tekemistä yhdenkään pojan kanssa, kaikkein vähimmän Holderin Fritzin kanssa, mutta totuus on sanottava."
"Kaikki tuo", sanoi sepän emäntä, "pitää kyllä paikkansa, mutta pastori saarnasi juuri viime sunnuntaina ettei pidä katsoa siihen mitä ihminen tekee, vaan siihen mikä on hänen tarkotuksensa ollut. Tarkotus se on, joka määrää onko ihmistä kiitettävä vai ei."
"Niin juuri, tarkotus", alotti puusepän emäntä. "Silloin kun hän pelasti kirkon ja ihmiset, hän teki tuon kaikki vain voimaansa näyttääkseen, aivan samoin kuin tanssisalia tyhjentäessään. Mitä ei tehdä kristillisestä rakkaudesta, se on syntiä — juuri niin. Jollen minä kristillisestä rakkaudesta vedä ihmistä vedestä, niin on parempi että annan hänen hukkua. Sepän emäntä on aivan oikeassa."
"Entäs sitten", sanoi muurarin emäntä, "kun ei ole edes varmaa oliko se Fritz, joka kirkon pelasti."