Seppä jatkoi: "Katsohan, Leena, minä aion ottaa asiasta selvän. Heleija on tänään pellavia kitkemässä. Jos nyt menen pellavapellolle päin, niin saavun sinne pimeän tullen. Ja jos siinä on perää, että Fritz väijyy tyttöä, niin mahtaa olla ihme ellen voi sovittaa niin, että joudun keskusteluun hänen kanssaan."
Emäntä oli aivan haltioissaan ja lupasi iloissaan huomispäivän päivälliseksi laittaa hänelle pannukakun ja paistetuita perunoita, jotka olivat sepän mieliruokia.
Seppä nyökäytti ystävällisesti päätään, otti piippunsa naulasta ja läksi matkoihinsa.
"Annappa, että hän saa asiasta selvän!" ajatteli sepän emäntä miehensä mentyä. "Siitä ei tiedä mitään edes tuo ylen viisas kankurin emäntä, joka on kaikki tietävinään. Annappa, että siinä olisikin jotain aivan kauheata! Enhän minä Heleijalle mitään pahaa toivoisi, mutta pahimpaankin voi tyytyä, jos se kerran on välttämätöntä, kun edes tietää mitä se on. Ja tuo kettu kyllä ottaa siitä selvän, jos kukaan. Eikä hän sentään itse asiassa olekkaan niin ilkeä kuin moni luulee."
Heleija oli todellakin vielä serkkunsa liinamaalla sepän tullessa tietä myöten.
Hän ojentautui juuri kumarasta asennostaan ja rupesi pukemaan puseroa ylleen.
"Niin myöhään vasta työsi lopetat, Heleija," sanoi seppä.
"Serkullanne näyttää olevan kaunista pellavaa."
"En kuitenkaan liian myöhään", vastasi Heleija kiinnittäen puseronsa ja heittäen kokoomansa rikkaruohot pellon nurkkaan. "Pellavakin sietäisi olla koko joukon pitempää."
"Eiköhän Holderin Fritz tänään mahtane väijyä! Niin yksin hän tuskin teitä toiste tapaa. Tulkaa minun kanssani Ulrikin-tietä myöten kotiin, niin ei teidän tarvitse yksin astua."
"Ehkäpä olisin sitä tietä tullutkin, nyt menen toista. Hyvästi!"