Kahisevasta pensaikosta kuului että Fritz teki äkkinäisen liikkeen.
Sepän lausuma nimi säikähytti häntä. Mutta hän rauhottui pian.
"Niinkö? Miten sinä sen keksit? Mitä tuo tyttö minuun kuuluu?
Huonosti kohdellut? Haluaisinpa tietää millä lailla?"
"Jopa nyt jotain", vastasi seppä vaanien, "tyttö on hyvin loukkaantunut sinuun."
Fritz naurahti omituisesti. Toista henkilöä kuin seppää olisi tuo nauru pelottanut. Äänestä kuului, että hän pakotti itseään puhumaan välttääkseen epäluuloja, ja hän nauroi yhä vielä: "Heleija loukkaantunut? Et tiedä mitä puhut, tai on huomenna maailmanloppu. Kukahan sitäkin lie uskotellut? Sen on tuo sinun vanha kanasi jälleen kaakattanut."
Sitten hän aikoi kysyä jotakin, mutta vaikeni äkkiä. Hänen juolahti mieleensä: "Sepä on seppä, tuo ainainen nuuskija. Liika paljo voi herättää epäluuloja yhtä hyvin kuin liika vähä." Mutta kun vaikeneminenkin saattoi olla epäilyksen alaista, niin hän liitti vielä muutamia välinpitämätöntä naurua tavottavia ääniä.
"Hm", sanoi seppä hiljaa itsekseen. Sitten hän jatkoi äänellä, jonka välinpitämätön sävy oli paljoa oikeampaan osunut kuin Fritzin. "Onpa todella hassua ajatella, että olisit Heleijaa loukannut. Sehän on kuin hameissa kulkeva poika. Mutta — mitäs minun pitikään sanoa Liebin Aatamista ja noista muista? Täytyy tässä istuutua, kun tuntuu ruumista raukasevan. Ihmiset pakisevat niinkin että asia olisi aivan päinvastoin — sinä muka olisitkin Heleijaan loukkaantunut."
"Tyttö on raivoissaan siitä, etten tahdo hänestä mitään tietää", naurahti Fritz. Ja seppä sanoi: "Tosiaankin, sitähän minäkin. Mutta ihmiset sanovat että sinä väijyt häntä kaikkialla — kosiaksesi. Mutta tyttöpä ei tahdo sinusta tietää niin mitään."
Ennenkun seppä tämän sanoi, astui hän ensin varovasti muutamia askeleita loitommas Fritzistä. Heidän välillään oli pyökkipuun runko. Seppä oli varuillaan.
Pensaikon kahina ilmaisi tälläkin kertaa Fritzin tehneen voimakkaan liikkeen ja hänen naurunsa kuului yhä teeskennellymmältä ja rajummalta.
"Minäkö väijyn?" nauroi hän. "Haluaisinpa tietää missä? Pajuja käyn etsimässä, tässä näet kirveeni." — Fritz heilautti pientä kirvestään.
Seppä peräytyi jonkun verran. Sitten hän sanoi: "Taitavatpa olla oikeassa tuon väijymisen suhteen." Hän keskeytti puheensa ja katsahti varovasti Fritziin. "Kaupungissa ei ole yhtään ihmistä, joka ei olisi nähnyt sinua väijymässä jonkun pensaikon tai muun takana, ja aina siellä, mistä Heleija on kulkenut ohi. Minua et voi puijata. Mitäpä nytkään teet tuolla pensaikossa, jonka ohi Heleijan olisi pitänyt kulkea, ellei hän olisi tehnyt sinulle sitä kepposta että meni toista tietä. Ei pidä luulla ettei ihmisillä ole silmiä päässä. Heillä on niitä pikemmin liiaksikin."