Ja kuitenkin katkaisi kankurin emäntä kertomuksen mitä kammottavimman tapauksen keskellä, juuri silloin kun ryövärit murtavat auki yksinäisen metsäkapakan oven ja nuori kauppias, joka on siellä yötä, kauhistuneena tarttuu pistooliinsa. Ja — mutta mikä laukaus se oli? Ah, se olikin vain tuuli, joka niin kamalasti suhisee metsäkapakan puissa. Eikä sekään — eihän nyt olla metsäkapakassa, vaan Heleijan tuvassa. Mutta tämä humina ja räiske, tämä salaperäinen… Silloin Heleija remahtaa äänekkääseen nauruun ja karkottaa pelästyneistä mielistä lumouksen. Kahvipannussa kiehuva vesi saa juosta puoliksi tuhkaan, ennenkun käsitetään että tuo omituinen sihinä ja suhina oli sitä ylen tuttua ääntä, minkä hehkuviin hiiliin juokseva neste synnyttää.
Rouvatkin tempautuivat keventävään naurunpurskahdukseen, mutta sen viimeisissä äänissä jo taasen värisi pelko, että oli väärin tällaisia jännityksen hetkiä naurulla pilata.
Joka tapauksessa oli hiljaisuuden kammo kadonnut, ja nyt alkoi neuvominen ja varottaminen.
"Oi hyvä Jumala!" huudahti kankurin emäntä. "Kun tuo Heleija edes menisi naimisiin!"
"Niin, jospa se voisi tapahtua niin sukkelaan!" päivitteli muurarin emäntä. "Mutta raatihuoneelle hänen pitää mennä, oikeuden valvojille ilmottamaan."
"Pitäisi tuottaa sotaväkeä pääkaupungista", huusi kukkarontekijän emäntä.
"Ne saapuisivat liian myöhään", sanoi puusepän emäntä, läimäyttäen kätensä yhteen. "Mutta jos Heleija antaisi yövartijalle muutaman pennin, niin tämä seuraisi häntä Zainhammeriin ja sieltä jälleen takaisin."
"Mutta kuka tietää", vaikeroi jälleen muurarin emäntä, "ansaitseeko
Heleija niin paljo koko matkallaan! Minä arvelen, että siinä
tapauksessahan voi lähettää yövartijan yksin ja jäädä itse kotiin.
Sill'aikaa hän voi ansaita osan siitä, mitä yövartijalle maksaa."
"Niinpä niin", nauroi Heleija. "Mutta minä en pelkää mitään. Ja jos pelkäisin, niin ei minun tarvitse lähettää sinne yövartijaa, vaan jään kauniisti kotiin. Mutta minä en pelkää, enkä siis mene naimisiin, enkä mene raatihuoneelle, enkä lähetä yövartijaa, vaan minä menen kun menenkin Zainhammeriin. Niin se on, ja sillä hyvä."
"Sehän on kamalaa!" kehräsi kankurin emäntä. "Kun olisi täällä edes kortit, niin voitaisiin niistäkin katsoa."