"Todellakin!" sanoi hänen sisarpuolensa Eeva-Kaisa. "Minullahan on kortit mukana, vaikka olen koko asian unohtanut."
Walleriina-rouva lyödä läimäytti polviinsa: "Hyvä! Emme soisi kelpo Heleijallemme mitään tapahtuvan. Mutta jos kuitenkin niin käy, niin olemme tehneet velvollisuutemme eikä meidän tarvitse itseämme syyttää."
Muut olivat samaa mieltä. Ei kuulunut hengähdystäkään, kun Eeva-Kaisa ryhtyi kortteja latelemaan.
"Yks — kaks — kolme — kuus" — siinä oli koko rivi. Walleriina-rouva tarttui nenäänsä, puhdistaakseen olemattomia rillejään. "No, mutta missä on onnettomuus?" kysyi hän. "Siellähän on pelkkää herttaa ja ruutua. Ei yhtään pataa. Mutta vielä se tulee", lohdutteli hän.
Eipä tullutkaan.
"Onko se nyt jo valmis? Onhan se. Mutta missä on onnettomuus? Ja tuollako on ristiässä ja ristikymppi herttaässän vieressä? Sehän merkitsisi häitä, jumala paratkoon!"
Kaikki tunsivat pettymystä.
"Korttiinkatsomisesta ei ole mihinkään", sanoi Walleriina-rouva. "Jos ne puhuisivat totta, niin kukaan ei niistä katsoisi. Mutta nyt on niin, että kun kortit ennustavat hyvää, niin uskotaan, mutta jos ne ennustavat huonoa, niin sanotaan niiden olevan pelkkää pötyä. Niinkuin ovatkin."
"Ellei Eeva-Kaisa vain olisi väärin jakanut", sanoi kankurin emäntä.
"Tai sekottanut väärin", sanoi muurarin emäntä.