"Todellakin!" sanoi Eeva-Kaisa. "Voin vaikka vannoa, että tein kaikki oikein. Eikä minulle tavallisesti satu erehdystä. Mutta saattaapa hyvinkin tällä kertaa, kun olin sellaisessa jännityksessä."
"Ja mielenliikutuksessa", kehräsi kankurin emäntä.
"Hm", tuumasi Walleriina-rouva, "voihan niinkin olla." Sitten hän löi polviinsa. "Niinpä istun tässä ja sanon: Eeva-Kaisa asettakoon kortit vielä kerran. Siitä näkyy onko korttien asettamisesta mihinkään, vai ei."
Jo näkyikin.
"Tämähän on vallan toista!" kehräsi kankurin emäntä surullisen tyytyväisenä.
"Mutta", sanoi muurarin emäntä, joka yhä näytti tyytymättömältä, "tuossa on tosin patarouva. Se on Heleija. Ja tuossa vastapäätä patakymppi ja ihan alakulmassa pataässä. Mutta niiden kai pitäisi oikeastaan olla samassa rivissä, jotta onnettomuus koskisi Heleijaa."
"Ja vaikkapa ne eivät olekkaan samassa rivissä", sanoi puusepän emäntä surumielisen iloisesti, "niin tiedämmehän kuitenkin, että ne kuuluvat yhteen."
"Niin", sanoi Eeva-Kaisa, "ne pitää vain asettaa oikein, silloin kaikki käy todesta."
"Oi Jumala kuinka surullista!" venytti kankurin emäntä lankaansa tuskallinen hyväntuntemus ruumiissaan. "Heleija-parka! Patakymppi en tie, Zainhammerin tie, ja patasotamies, se on pahanilkinen laiska mies, se on Holderin Fritz. Ja pataässä, se on kauhea tapaturma."
"Aivan oikein", selvitti muurarin emäntä. "Saattaa olla että hän väijyy kaukaa ja Heleija kulkee ehkä niityllä tien vieressä. Ja vaara ei olekkaan vielä aivan tytön kintereillä, siihenhän on vielä kokonainen päivä."