"Oi kauheus!" nyyhkytti kukkarontekijän emäntä. "Eikö tuo sotamies ole kuin ilmetty Holderin Fritz? Jos Fritzillä olisi tuollainen pieni nenä, ja noin suuri suu, ja käsivarret noin vinossa, ja vaikka vartalo onkin vähän toisellainen, niin takki ja kengät ovat selvästi Holderin Fritzin!"
"Oi Heleija-rukka, Heleija-rukka!" kehräsi kankurin emäntä kyyneleitä vuodattaen.
"Hullutuksia!" nauroi Heleija. "Äsken ne muka olivat väärin sekotetut, mutta nyt se ei pistä kenenkään mieleen. Jos se jotain merkitsisi, niin pitäisi kai joka kerta sattua samalla lailla. Ja jos minä en huomenna lähtisikään matkalle, silloin kai tuon tien täytyisi tulla minun luokseni. Jos haluatte itkeä tillittää, niin odottakaa edes kunnes jotain on tapahtunut, tai itkekää muualla. Minun talossani on totuttu toisiin tapoihin."
Mutta Walleriina-rouva pyöräytti juhlallisesti myssyään, sitten hän läimäytti polviinsa järkähtämättömän vakavasti: "Niin totta kuin isävainajani oli kankuri, nyt se on nähty! Korteista katsominen pitää paikkansa. Jotain kamalaa tulee tapahtumaan, se on varma. — Paras kuoma, antakaa kahvipannun kiertää vielä kerran. — Kunpa vaan tietäisi mitä! — Kerma on taas tänään myrtynyt. Jaa, jaa, eiköhän tästä tule viileämmät ilmat."
Mutta mitä? Tuo "mitä"! Ratkaisun hetki läheni, syntymättömän teon henki vaati säälimättä näkyväistä ilmestysmuotoa. Se suhisi pajuissa ja kahisi seinissä, se sihisi kahvipannussa, se nyökytteli Walleriina-rouvan myssyä, se sirisi sirkkana uunin takaa, kurkisti suurin mustin silmin ikkunoista sisään ja koputteli hataroita ruutuja.
Silloin ovi yhtäkkiä aukeni — tuo kauhulla odotettu astui sisään.
Mutta se ei ollutkaan tuo kauhistuttava, arvotuksentapainen "mitä", vaan meidän hyvintunnettu, pieni saunaemäntämme. Nainen, joka ei ollut kauhistuttava eikä arvotuksentapainen, sillä jokainen luckenbachilainen tietää että hän on alituiseen punastuva olento, pelkkää voivottelua ja ihmettelyä täynnä.
Matkalla Heleijan taloon hän oli hädissään aivan unohtanut, että hän oli vain pieni ujo saunaemäntä. Kun hän nyt näkee noiden mahtavien rouvien silmäin vastaansa kiiluvan, niin hänen poskensa punastuvat yhä enemmän siitä, että hän onkin vain pieni punastuva saunaemäntä.
"Mitä on tapahtunut?" kysyi vihdoin kankurin emäntä, katkaisten yleisen jännityksen.
"Oi, ei mitään erinomaista! Siitä ei kannata edes puhua näin ylhäisille rouville."