"Mutta minkävuoksi olette juossut itsenne noin hengästyksiin?"
Walleriina-rouva arveli: hän tahtoo meitä säästää. "Mutta tässä istun ja sanon: olkoon se mitä tahansa, minä sen kestän!"
Saunaemännän hämmennys kasvoi samassa mitassa kuin rouvien käsitykset hänen uutisensa tärkeydestä. Asia kiristyi jatkuvan viivyttelemisen kautta yhä arveluttavammaksi. Siksi hän rohkasi lopulta mielensä ja alotti miltei suletuin silmin.
"Oi, hän on minun mieheltäni kysynyt, mikä kohta loukkaantuneessa kädessä tai jalassa on vaikein parantaa. Ja vielä, kuoleeko paikalla jos jotakuta lyödään kirveellä ohimoon. Holderin Fritz nimittäin. Siitä on jo pitkä aika, sanoo minun mieheni, kun hän tuota kysyi, Holderin Fritz nimittäin. Mutta minä ajattelen miehestäni, että hänkö muka tietäisi mikä on tapahtunut aikoja sitten, mikä äskettäin. Ja samalla olen ajatellut että milloinkapa hän olisi tuota kysynyt, ellei viime päivinä."
"Niinpä niin", sanoi puusepän emäntä kauhistuneena, "sellaisia asioita hän on ajatellut vasta viime aikoina. Korkeintaan neljätoista päivää."
"Vai niin?" arveli Walleriina-rouva. "Mistäs puusepän rouva sen niin tarkkaan tietää? Eikö ihminen ole jo aikaisemmin voinut tehdä samallaisia tekoja, kuin mitä hän nyt aikoo? Tämän ikkunan ääressä seison ja kohotan käteni ja sanon: tässä istun ja sanon, että tehdään paljo sellaista, joka ei paikalla tule ilmi."
"Esimerkiksi sytytetään tulipaloja!" huudahti muurarin emäntä.
"Ja aikaansaadaan tulvia!" lisäsi kukkarontekijän emäntä.
"Oi, voi!" vaikeroi saunaemäntä punastuen. "Olen jo kauvan ajatellut, että hänen käy lopulta huonosti."
"Olen jo kauvan pitänyt häntä teeskentelijänä", sanoi muurarin emäntä.