"Siis kuitenkin hän? Hän siis minua väijyy? Mitä olen hänelle tehnyt?
Miksi juuri hän?"

Kaikki varotukset, unet ja ennustukset, kaikki viime yön hirmujutut kohoavat jättiläisvarjoina hänen eteensä. Hän näkee Walleriina-rouvan myssynheilahduksetkin. Siihen liittyvät talonpoikaisnaisen äskeiset puheet. Ja sisimmässä huutaa ääni: "Nainen ei kuitenkaan ole mikään mies!" Hän tietää seuraavana hetkenä häpeävänsä tuota ajatusta, mutta tuntee tällä kertaa olevansa sen vallassa. Hän jo katsahtaa tielle, minkä pikku Beeta on hänelle neuvonut. Mutta juuri kun jalatkin ovat sinne suuntautumassa, hän näkee räätälin tulevan samaa tietä. Silloin nousee häpeän puna hänen kasvoilleen. Hän kuulee jo ajatuksissaan sepän ja kankurin pilapuheet pilkkanauruineen. Vaistomaisesti hän astuu juuri tuolle varotetulle tielle kuin ahdistajaansa päin. Ja kerran sille jouduttuaan, on kääntyminen mahdotonta. Se vasta antaisi pilkkapuheille virikettä.

Ja eikö olekkin parempi kuolla, jos niinkin olisi tarvis, kuin elää alituisessa pelossa ja itsensähalveksimisessa? Ja oliko sitten niin tietty asia, että Holderin Fritz oli häntä vahvempi? Ja vaikka olisikin! Ja kirveestään huolimatta. Jos Heleija lähestyisi häntä aivan lähellä puroa, leppien suojassa, niin Fritz ei voisi häntä nähdä eikä ennättäisi nostaa kirvestään.

Pehmeässä ruohikossa ei kuulu kärryjen ääni eikä rautakankien kilinä. Ja sitten kaikki voimansa ponnistaen, epätoivon karkaisemana, päin, kaikki siunaaman tuokiossa! Noin — —

Se hänelle kelpasi!

Ahdistaja makaa purossa ja Heleija on ehtinyt jo kauvas puron sillan yli, ennenkun hänen onnistuu pysäyttää kärrynsä ja itsensä.

12.

Meidän täytyy nyt heittää katsaus Hurjan-Fritzin elämään Grunden markkinain jälkeen, päästäksemme selville, onko hän ansainnut noin surullisen kohtalon ja onko hän sen ansainnut Heleijan käden kautta.

Seuraamme siis Fritziä ja hänen meluavia tovereitaan kaupungin ulkopuolella olevalta solatieltä "Joutsen" ravintolaan.

Meidän ei tarvitse kulkea kauvan, ennenkun kuulemme jo soiton säveliä ja niiden lomitse meluisia ääniä.