"Tyhmyyksiä!" vastasi Fritz ja alkoi tyhjentää olutkippoja aivan tavattomalla kiireellä.
"Hän on vielä Heleijaan suuttunut!" sanoi joku. "Kyllä hän sen tytölle vielä näyttää," arveli Liebin Aatami. "Mutta sitä minä en käsitä, että saatat kuulla tuollaista melua tuolta ylhäältä haluamatta joukkoon. Olethan toki aina ollut mies. Jo koulussa, sitten opissa ollessasi, ja nyt mestarina vasta oikein miesten mies!"
"Niin, etkö sinä käynyt koulua yhtaikaa sepän kanssa?" kysyi toinen.
"Sitten oli Kasperin Antti toverisi. Sitten mylläri — —"
"Kaikista niistä on tullut täysiä fariseuksia!" nauroi Liebin Aatami. "Ja viimeinen toverisi ennen meitä, mylläri, hänkin on nyt kuin keritty lammas! Eikä hän kuitenkaan ole kuin viisi vuotta minua vanhempi. Ne kaikki pelkäävät ihmisten puheita. Sinä yksin olet pysynyt nuorena. Sinä se olet mies! Et välitä muista ihmisistä vähääkään. Mutta jouduta nyt, että päästään pian tanssisaliin. Se sinun pitää vielä tänäpäivänä puhdistaa, sen sinulle sanon. Jos vielä kauvan viivyttelet, niin menen yksin. Tahdon mennä katsomaan miten siellä on asiat."
Sanoi ja meni.
Sill'aikaa tekee Holderin Fritz jos jonkinlaisia yrityksiä kiihtyäkseen entiseen vimmaansa. Mutta se ei onnistu. Huima ja hurja hän kyllä on, mutta toisella tavalla kuin tahtoisi. Hän on raivostunut Heleijaan, ettei tämä tunne vähääkään kunnioitusta häntä kohtaan, ja se seikka, että hänen täytyy itsekin myöntää Heleijan olevan oikeassa, suututtaa häntä vielä enemmän. Selvää oli nyt, ettei hän voi koskaan saavuttaa oikeata kunnioitusta vain käsivartensa voimalla ja hurjuudellaan. Sentähden hän on raivostunut tuohon hurjuuteen, joka hänestä nyt näyttää tyhmäin poikanulikkain höpinältä.
Aina siitä asti kun hän oli jäänyt tuolle nulikkakannalle, toisen nuorukaisryhmän toisensa jälkeen astuessa hänen ohitseen miesten riveihin, oli hän tuntenut itsesyytöksiä ja sisällisiä kehotuksia. Mutta mitä välttämättömämmältä näkyi astua uudelle uralle sitä vaikeammalta se myöskin tuntui. Tuollaisen sisällisen kehotuksen johdosta hän oli tänään jättänyt Grunden markkinoille menemisen, vaikka toiselta puolen vanha tottumus jälleen oli hänet vienyt tovereinsa seuraan.
"Olisin tahtonut tulla toiseksi", sanoi hän itselleen, "ja olisin toiseksi tullutkin, mutta kun Heleija luulee että teen sen hänen käskynsä mukaan, niin se ei käykkään päinsä! Tahdon tulla vielä hurjemmaksi, päästäkseni noista ajatuksista irti."
Ja niin hän jälleen yrittää, mutta se ei enää onnistu. Vanha lumous on poissa. Uusi valo pakottaa hänet vastustamattomasti arvostelemaan asioita Heleijan kannalta.
Hän katsoo ympärilleen. "Jospa edes joku tulisi, joka saattaisi minut hurjalle tuulelle vastoin tahtoanikin!" ajattelee hän. Hän astuu omalle jalalleen, hän repii tukkaansa, hän juo yhä rajummin — tullen siitä yhä selvemmäksi.