Fritz oli taas saanut katsella kasvojaan kahdesta tarkasta peilistä. Pitkä pörröinen tukka, joka molemmilla sälleillä oli yhtä törhöllään kuin mestarillakin, tuntui nyt yhtä vastenmieliseltä kuin tuo elämäkin. Hän tarttui saksiin ja työnsi ne paksuihin kiharoihinsa.
Saman kohtalon alaiseksi joutuivat piipuntupsut ja pitkä kirsikkapuinen piipunvarsi. Ensinmainitut hävitettiin kokonaan, jälkimäinen lyhennettiin koko joukon vaatimattomammaksi.
Fritz oli nyt valmis ja istuutui työhön höyläpenkille, kun vanha mestari Schramm astui työhuoneeseen.
Tiedämme jo hänen varotuksensa ja sen seuraukset.
Muutoksen, jonka Fritz aikoi panna toimeen, piti ilmetä hänen omana vapaana päätöksenään eikä syrjäisten aikaansaamana.
Vanhan mestarin varotus siis vaikutti päin vastoin kuin mitä tämä oli tarkottanut.
Fritzin halu uhmailla yleistä mielipidettä vastaan oli vähällä saattaa hänet lankeemaan takaisin vanhaan elämäänsä, aina huomiota herättävään vastalauseeseen. Hänen teki mieli juosta vanhan mestarin jälkeen, astuakseen hänen silmäinsä edessä ensimäiseen kapakkaan. Mutta samalla hän muisti, että leikatut hiukset todistaisivat toista.
Oppipojan piti töineen siirtyä vajasta ulos. Itse hän lukitsi itsensä vajaan — takapihalle avatusta ovesta tuli valoa kylliksi. Ei kenenkään pitänyt häntä nähdä, ennenkun hänen tukkansa jälleen oli kasvanut entiseen pörröiseen komeuteensa.
Ulkona pysähtyi moni ohikulkeva hetkiseksi, udellakseen oppipojalta Fritzistä. Moni muukin tuli kysymään jo tilattua työtä tai tekemään uusia tilauksia. Kun Fritz kuuli hurjuuttaan kiitettävän ja ihailtavan, silloin hän iloitsi: "Heidän kiusakseenkin on kaikki muuttuva!" Mutta jos häntä moitittiin ja toivottiin hänen parantavan elämänsä, silloin oli hyvä että hän oli leikannut tukkansa.
Suuttuessaan ja ikävystyessään työhön, joka ei ottanut onnistuakseen, pirstoi hän toisinaan tynnyrinvanteita kuin hurja. Mutta silloin hän aina sanoi itselleen: "Hyi, nulikka! Tuo on taas sitä vanhaa, ja Heleijan ja muiden kiusaksi tulen kun tulenkin toiseksi!"