Isoäiti pudisti päätään, kun Fritz kertoi hänelle yksikseen vetäytymisensä syyt. Mutta hän tunsi Fritzin liian hyvin ja oli liian viisas sanoakseen hänelle omaa ajatustaan. Kaikista Fritziä koskevista huhuista hän vaikeni, estääkseen häntä yhä enemmän ihmisiin ärsyytymästä.
"Tiedätkö, poikaseni, mitä nyt oikein toivoisin? Tuskinpa sitä voit arvata. Katsos, Fritz, sinulle olisi epäilemättä ollut parempi, jos isä- tai äitivainajasi olisi elänyt kauvemmin. Olit tuskin kahdentoista vanha, kun jäit mummorukkasi hoteisiin. Jospa sinulla olisi ollut edes siskoja. Heidän seurassaan olisit viihtynyt ja te olisitte keskenänne puhuneet monta hyvää sanaa. Mutta mitä voi nuori ihminen puhua vanhan mummon kanssa? Katsohan, minä olen aina ajatellut että kunhan Fritz kerran vapautuu poikahurjisteluistaan, niin hän kosii ja menee naimisiin. Sillä katso, vaikka mies onkin kuin vankka puu ja vaikka hänellä olisi kuinka tuuhealehtinen latva, niin oikein vankat juuret hän saa vasta naimisiin mentyään Jokainen lapsi on kuin uusi juuri, joka hänet kiinnittää maaperäänsä. On tässäkin kaupungissa yllinkyllin tyttöjä, jotka sinut ottaisivat. Walleriina-rouva on jo aikaa antanut minun huomata, että hänen Eevansa ei taitaisi sinulle juuri rukkasia antaa. Walleriina-rouva on arvokas nainen ja hänellä on paljon rahaa, niinkuin muutakin tavaraa, kannattaisi siis sitäkin asiaa ajatella. Minulla tosin on omat ajatukseni, vaikken tiedä sopivatko ne sinun tuumiisi. Katsos, minä olin vain köyhä tyttö, kun sinun vaari-vainajasi minut otti, eikä hän sitä katunut. En huoli siitä sen enempää puhua, mutta niin olen ajatellut, ettei sen tytön tarvitsisi olla pahan rikas, kun se vain sinulle muuten sopisi. Rouvan nimeä on helppo kantaa, mutta siinä ei ole vielä kaikki. Katsos, sinä et ole koskaan katsellut millään pahalla silmällä Heleijaa, ja jos minä puolestani ajattelisin pojanpojalleni vaimoa, niin se ei olisi siitä kaukana."
Fritz istui hajareisin höyläpenkillään. Hän suoristi jalkansa ja nauroi, jottei isoäiti huomaisi hänen itsensäkin samaa ajattelevan. Siinä oli ehkä samassa odottamattoman yhteensattumisen iloa.
"Jo olette päästänne pyörällä!" hän sitten sanoi. "Onpa teillä päähänpistoja mummo! Minä ja Heleija — on sekin ajatus."
"Tarkotat kai tuota hänen tavallista käytöstään", sanoi vanhus. "On kuitenkin aivan toinen asia sanooko tytölle: tahdotko mennä naimisiin? vai sanooko: tahdotko mennä minun kanssani naimisiin? Köyhän tytön korvissa edellinen kuuluu pelkältä ivalta. Mutta juuri niin ovat ihmiset usein hänelle sanoneet. Kysy sinä, Fritz, vaan häneltä: huolitko minusta? — varmaankaan et saa kieltävää vastausta."
Fritz laski jälleen jalkansa alas. "Olette tuhma, mummo", sanoi hän vielä kerran nauraen. "Te luulette niin, koska hän on köyhä. Mutta se, joka on ahkera, ei ole köyhä. Köyhiä ovat ainoastaan ne, jotka eivät tee työtä, vaan kurkistelevat ympärilleen lentäisivätkö kaikki hyvyydet itsestään heidän luokseen. Mutta sitä te ette ymmärrä. Jos joskus haluankin mennä naimisiin, niin siihen on vielä kyllin aikaa. Menkää nyt vaan kotiin, älkääkä sanoko kenellekään että olette täällä käynyt. Ja jos virkatte sanankaan minun muutoksestani, niin heittäyn jälleen hurjaksi."
Isoäiti meni, vanha rehellinen sydän kuohuvaa iloa täynnä.
Fritz tarttui veitseensä, mutta käsi aseineen vaipui hänen polvelleen. Sen sijaan leikkasivat hänen aivonsa erään päätöksen. Leikattava puuaines oli turkasen kovaa ja oksaista.
"Olisin minä vaimosi", näin hän yksinpuhelunsa alotti — "kunpa hän ei vain olisi sitä sanonut vihoissaan! Ja sitten: luulet että minä muka sinusta huolisin? Sinusta? Vaikka sinulla olisi ylläsi taalereilla päällystetty takki ja jokaisesta hiuskarvastasi riippuisi tukaatin raha, en sinusta sittenkään huolisi. Kerjäläinenkin olisi minulle rakkaampi, jos kerran jostakin pitäisin. Mutta minä en huoli kenestäkään! Senkin hän sanoi vihoissaan. Minähän hänet ensin suututin. Olisin tehnyt itse juuri samoin hänen sijassaan, ja tekisin vielä tänä päivänä, vaikken mielessäni niin ajattelisikaan. Kunpa vain tietäisin mitä hän silloin ajatteli! Entäs mitä mummo sanoi hänen käytöksestään? Tuollainen vanha tylsä mummonkäppyräkin pystyy sentään joskus jyvän löytämään. Tyttö tietysti tarkotti ettei hän huoli minusta sellaisena kuin silloin olin, enkä suinkaan itsekään häntä moiti siitä. Mutta jos hän tietäisi minkälainen minä nyt olen ja että nyt jo voisi sanoa: onpa tuo Holder etevä mies! Vaan jospa hän ei sittenkään huolisi, vaan ylpistelisi: Holderin Fritz on kuin myllärin rakki, hän tekee mitä minä tahdon, mutta rakkia minä en ota! Siitä tytöstä ei ole mitään takeita."
Hän katkaisi ajatuksissaan veitsellään vannepuun.