Fritz voi nyt verrata keskenään Heleijaa ja sepän nuorta vaimoa, jota hän äsken piti edellisenä. Hän ei voi oikein ymmärtää kuinka tuo sekotus oli mahdollinen. Se, joka näkee tuon nuoren rouvan yksikseen, saattaa kyllä pitää häntä kauniinakin, mutta Heleijan rinnalla! Ei hän ole itsekään tiennyt kuinka kaunis Heleija on. Nyt vasta hän sen näkee.
Fritz koettaa mielessään kuvitella miltä tyttö näyttäisi, kun hän siistittynä pyhävaatteissaan kävelisi hänen rinnallaan.
"Olet sinäkin älyniekka!" huudahtaa hän itselleen. "Olisihan sinun pitänyt heti oivaltaa, että suurseppä on suuri kettu, joka vain tahtoi sinulta urkkia ja sinua Heleijaa vastaan usuttaa. Onpa hassua, että naulaseppä ja hänen emäntänsä nyt menevät Heleijan seurassa, muuten koettasin vielä tänä iltana onneani. Mutta huomenna — tyttöhän on Zainhammerissa iltaan saakka."
Seuraavan illan hämärissä hän on jo ajoissa liikkeellä.
Talonpoikaisvaimo, jota hän Ulrikin-metsään mennessään puhutteli, ei ole tyttöä nähnyt. Kaupunkiin ei hän siis vielä ole voinut ennättää.
"Ja vaikka hän menisikin Bühelin kautta, niin näen hänet kuitenkin. Tamppimyllyn tietä hän ei mene, se olisi liian suuri mutka. Odotanpa siis Ulrikin-sillalla siellä hänet varmasti tapaan."
Hän odottelee siellä pitkän aikaa.
Kaikki on hiljaista hänen ympärillään. Pajut suhisevat surumielisesti. Puro loiskii hiljalleen. Toisinaan kuu tirkistää pilvien lomitse, kuin nähdäkseen, onko Fritz yhä onnettomuuden sillalla.
"Tänään minun täytyy saada hänestä selvä", sanoo Fritz itsekseen. "Jos hän minusta huolii, niin välitän tästälähtien viis muista ihmisistä. Silloin he saavat kerrankin nähdä mihinkä astiantekijä pystyy… Sunnuntaisin käymme yhdessä kallioravintolassa tai tansseissa. Ihmisten täytyy tahtomattaankin meitä kunnioittaa. Ja kun me yhdessä tanssien liidämme salin poikki — vait! Eikö Ulrikin-metsästä kuulu jo hänen kärryjensä kolina? — No, niihin hänen ei sitten enää tarvitse kajota. Ei muuta kuin keittää ruokaa ja mitä muuten itse haluaa. Ja kun minä kuolen, niin hän voi muistella, että niin rakkaana kukaan muu ei olisi häntä pitänyt. Kun Heleijan saan, niin ei kuolemasta puhettakaan! Tosiaankin, kunpa hänet vain kerran saan!"
"No tuolta hän vihdoinkin tulee Kuinka kummalta se näyttää. Kaikki ympärillä on pimeää, vain Heleija ja hänen kärrynsä kuun heleässä valossa. Aivankuin hänestä itsestään virtaisi valoa. Nyt siellä on jälleen yhtä pimeää kuin muuallakin. Mutta nythän hänen pitäisi jo taas näkyä. Eikä kuulu enää kärryjenkään ratinaa. Tuo talonpoikaisnainen oli niin kummallinen. Olisiko hän sanonut Heleijalle? Vai näkiköhän tyttö minut äsken sillalla? Mutta silloin hänen on täytynyt kääntyä takaisin. Taikka minä olen vain kuvitellut hänet nähneeni. Ihmiset puhuvat aavistuksista. Enköhän minä häntä saakkaan? Silloin menen ylihuomenna Amerikkaan. Nyt kuuluu kuitenkin kuin kärryjen ratinaa tuolta leppien alta —"