"Jokohan te sen tiedätte?"
Tytöt kohottautuvat ja katsovat kysyjään. Heleija, joka seisoo lähimpänä tietä, painaa käsillään sydäntään.
Kuinka kauvan kestääkään ennenkun puhuja jatkaa — Heleija on menehtyä.
"Holderin Fritzin", jatkaa ääni ja Heleija hytkähtää, "ovat viranomaiset löytäneet purosta Ulrikin-sillan luota."
Heleija jatkaa ajatuksissaan kertojan esitystä: "Ja Heleija on hänet…"
"Ei tiedetä", jatkaa taas kertoja, "onko hän sinne itse suistunut vai onko joku hänet heittänyt, mutta kuollut hän joka tapauksessa on."
Heleijan hengitys salpautuu.
"Tosiaankin, niin kuollut kuin mekin!" naurahtaa eräs toinen. "Oikea käsivarsi on halvautunut, muuta ei mitään. Hän on langennut terävään kiveen, katkoessaan pajunoksia. Olen itse hänet nähnyt."
"Raatihuoneellako?" kysyy ensimäinen puhuja.
"Oletko sinäkin juorujen uskoja! Kun vielä sanon, että hän on itse pudonnut puroon ja omin neuvoinsa sieltä noussut ja yksin kotiinsa kävellyt, niin sitten tiedätkin kaikki."