Enempää ei Heleija kuullut.
Toiset eivät ymmärtäneet mikä häntä vaivasi, kun hän äkkiä vaipui polvilleen ja tarttu molemmin käsivarsin pellavaan kuin tahtoisi sitä syleillä — yhtaikaa itkien ja nauraen.
"Mikä Heleijan tuli?" kysyi serkku pelästyneenä.
"Ei mikään", vastasi Heleija yhä nauraen ja itkien. "Ei mikään, serkku, ei mikään. Sisilisko — hyi kun pelästyin. Enkä ikänä enää tule tänne, ellette hävitä sisiliskoja pelloltanne. Ei, serkku, antakaa vain sisiliskojen olla rauhassa, pitäähän niidenkin saada maailmassa elää. Tämä maailma on sentään hauska maailma!" — — —
* * * * *
"Katsokaahan!" huudahti Puutarha-Kasperi perunamaastaan osottaen Heleijaa, joka kotimatkallaan kulki sieltä ohi. "Katsokaahan tuota ryhtiä! Hyppyaskeleita vaan, oikein tanssien."
Viereisellä vainiolla seisoi muuan poika. Hänen teki mieli viskata sutkaus.
"Heleija!" huusi hän. "Joko sinä häitäsi tanssit?"
"Niitä juuri!" sanoi Heleija. "Kyllä minä olen valmis, kun sinä puolestasi vaan joudut."
Toisella vainiolla naurettiin nenälleen saaneelle.