"Hm", arveli räätäli, "onhan Eevasta ja sinusta ollut puhetta, ja niin köyhää tyttöä kuin Heleija — no, enhän minä sano enää koko tytöstä mitään, älä nyt noin kiivastu — sellaista ei tosiaankaan kannata ajatella. Totisesti, Eevalla on kirstut tavaraa täynnä. Sitä kai pelkäätkin, että Eeva saa asiasta vihiä ja sinä kadotat arvosi hänen silmissään. Ja pelko on hyvä talossa, sitä mieltä minäkin olen. Ei sinun tarvitse ajatella että minä pelkäisin sinua ja sentähden olisin vaiti. Mutta minä en puhu asioista, jotka eivät minua koske."
He olivat tulleet tienhaaraan ja erkanivat kumpikin taholleen.
Nyt vasta, yksin ollessaan, tunsi Fritz palelevansa. "Nyt saavat räätäli ja seppä taas vettä myllyynsä. Voisinpa harmista ruveta jälleen hurjistelemaan. Ajatteleminen on joutavaa ajantuhlausta, siksipä elukka on niin tyytyväinen, kun se ei ajattele. Menen suoraa päätä Joutseneen enkä lähde sieltä ennenkun olen tuon tytön unohtanut."
Mutta sitten hän pysähtyi äkkiä hammasta purren.
"Silloinhan ne vasta minulle nauraisivat ja sanoisivat: hän on tullut jälleen hurjaksi, koskei tyttö hänestä huolinut. Ja Heleija itse sanoo: hän on kuin myllärin rakki, sellaista täytyy potkaista, muuten ei noista elukoista pääse rauhaan. Tuhannen tuhatta! Toista tässä tulla pitää. Eevaa sinun pitää kosia, niin totta kuin olet Holderin Fritz — ei tuo nimi suotta mieleesi johtunut. Silloin ihmiset hoksaavat että olenkin väijynyt Eevaa enkä tuota toista. Ja Heleija…"
Fritz jäi jälleen seisomaan. Hänen mieleensä johtui että kun kerran Heleija ei ollut hänestä huolinut, niin tyttöä ei myöskään harmittaisi, vaikka hän Eevan ottaisikin. "Ja ellen teekkään sitä hänen kiusakseen, niin teen sen sinun omaksi kiusaksesi", sanoi hän jälleen itselleen. "Hurjaksi en enää heittäydy, mutta tahdon kuitenkin sinut opettaa, nulikka! Sinun pitää mennä Eevan kanssa naimisiin, kosket tahdo tuota toista unohtaa!"
Fritz oli tarttunut omaan kaulukseensa, niin innoissaan hän oli.
Tämähän oli kovin tepsivä keino kostaa itselleen rakkautensa Heleijaa kohtaan.
"Mummo", sanoi hän isoäidilleen, "olette hiljattain puhunut minulle Walleriinan Eevasta. Laittakaa se asia nyt kuntoon, ja sen täytyy joutua valmiiksi kahdeksassa päivässä. Olen jo kauvan ollut häneen mielistynyt — sen voitte hänelle sanoa — vaikken ole saanut häntä tavata."
Isoäiti ihmetteli nähdessään Fritzin taas kerran talossaan, jos kohta keskellä yötä. Kun hän huomasi hänen tilansa, märät ja mutaiset vaatteensa, hänen vilunpuistatuksensa ja näki veren vuotavan hänen haavotetusta sormestaan, joutui hän aivan pyörälle.