"Sillä jokainen", lisäsi muurarin emäntä, "menee vain niin pitkälle kuin pääsee, ja sitten tapahtuu aina jotain, jota ihmiset ja luontokappaleetkin ihmettelevät."
"Siksi kun aika on täytetty", sanoi kukkarontekijän emäntä. "Nyt se on ovella."
"Tästä lähtien", kehräsi kankurin emäntä, "on koko maailma sanova: se oli oikein! Niin piti tapahtua!"
Lieneekö saunaemännän rukoileva katse jotain vaikuttanut vai oliko hyvityksen tunne syntisen rangaistuksesta noussut siihen huippuun, josta sen välttämättömästi täytyi vaihtua myötätuntoisuudeksi, mutta äkkiä sanoi puusepän emäntä lempeällä äänellä: "Niin se on, mutta kyllä sentään säälittää. Onhan hänkin ihminen."
"Niin", arveli kankurin emäntä, joka ei tahtonut hänkään olla lempeydessä muita huonompi, "taivas rankaisee, mutta ihmisten tuule olla sääliväisiä."
"Varsinkin", sanoi muurarin emäntä, "kun joku on niin katuvainen kuin
Holderin Fritz. Holderin mummo sanoo että hän on kuin karitsa."
Kankurin emännän tarkka silmä oli sillaikaa huomannut että pienen saunaemännän mieltä painoi joku tärkeä tiedonanto.
"Te, rouvaseni, varmaankin tiedätte miten Holderin Fritzin laita on?"
Saunaemäntä pelästyi ja punastui punastumistaan. Hänestä tuntui miltei uhkarohkealta tietää jotakin, mitä noin suuret rouvat eivät tietäneet.
"Se on varmaankin vaarallista", kehräsi kankurin emäntä. "Pikku rouva ei henno sitä kertoa."