"Joutavia!" nauroi Heleija karkottaakseen omaa pelkoaan. "Hän on kaatunut käsivartensa päälle eikä Holderin Fritzin tapainen mies toki semmoisesta kuole."
Puusepän emäntä tahtoi panna kirkon keskelle kylää. "Ei suinkaan sellaisesta", sanoi hän, "vaikkei kukaan voi sitä estääkään, jos kerran niin on sallittu. Onhan ihminen kuin ruoho, eikä ruohollakaan ole käsivarsia, ja senkin täytyy kuolla."
"Teidän miehennehän kutsuttiin sinne apuun?" kysyi kankurin emäntä.
"Niin", vastasi pieni rouvaraukka hypistellen viittaansa häpeissään siitä, että se oli vain hänen miehensä, joka oli kutsuttu. Sitten hän rohkaisi mielensä: "Mummo tuli lyhty kädessä yöllä ja vei mieheni Holderin työpajaan. Siellä makasi Fritz tajutonna. Mutta se ei ole —"
"Mitä sen sitten pitäisi olla?" pauhasi Heleija tuskissaan. "Onhan hän nuori mies."
"Tarkotan", jatkoi saunaemäntä tietämättä mihinkä oikein katsoisi, "ettei siitä ole mitään, mitä minä sanon … tarkotan että siellä on käynyt muitakin naisia, etten minä sitä kertonut sentähden, että luulin sen olevan mitään…"
"Mikä ei ole mitään?" katkaisi kankurin emäntä, lausuen ilmi yleisen jännityksen. "Holderin Fritzin sairausko?"
Olihan saunaemäntä heti ajatellutkin, että hän loukkaisi noita suurellisia rouvia. Hän huokasi vastauksen, joka lyhyydessään ja tuskallisessa itsensähalventamisessa oli hänen täydellinen vastakaikunsa: "Minä en ole mitään."
"Onko Holderin Fritz todellakin ollut tajutonna?"
Saunaemäntä nyökäytti päätään ja kohotti olkapäitään kuin anteeksipyytäen: "Niin, hän on ollut tajutonna yhä sen jälkeenkin. Minun mieheni on kyllä parastaan koettanut, mutta niin se vaan on."