Muurarin emäntä huudahti: "Niin, ja hän on sanonut: olen ollut hyvä kaikkia ihmisiä kohtaan, tahdon kuolla kristittynä."
"Se ei ole totta!" huusi Heleija suuttuneena.
"Se on ollut feeberiä, sanoi mieheni", jatkoi saunaemäntä. "Ja niin se vaan on yhä edelleen…"
Nyt ei muurarin emäntä enää voinut itseään pidättää. Ikäänkuin tuskanriemuisesti epäuskoista Heleijaa oikaistakseen hän uudisti kaameasti päätään nyökäyttäen: "Näin on Holderin Fritz sanonut: tahdon kuolla veeperiin! — Sen jälkeen hän vielä määräsi jotain, mitä ruumiin suhteen piti tehtämän."
Tuosta joutui kukkarontekijän emäntä aivan haltioihinsa.
"Siitä kai tulee suuret hautajaismenot?" sanoi hän nopeaan. "Milloin hänet sitten haudataan? Ensi viikolla minun täytyy mennä Tambichiin, olisipa hullua, jos ne sattuisi juuri silloin! Tahtoisin olla mukana niinkuin muutkin. Koulupojat laulavat ja vanha mestari Schramm kumartaa niin kauniisti ja kirkkoherra puhuu siitä, mitenkä kaikki hyvä tulee ylhäältä valkeuden isältä. Ja saattue lähtee niin mustana ja valkoisena, että se voi koskea sieluttoman koirankin sydämeen, saatikka sitten kri—isti—i—sisareen."
Nyt hän ei nyyhkyttänyt enää yksin, rouvat nyyhkyttivät kaikki, ja saunaemäntä, joka yhdellä sanalla olisi voinut tehdä lopun koko surkeudesta, unohti tuon sanan ja tempautui muiden valtavaan liikutukseen. Ja kun jonkun mielenliikutus alkoi tyyntyä, katsoivat he toisiinsa ja vahvistuivat yhteisyyden tunteen kautta yhä uuteen ja voimakkaampaan nyyhkimiseen.
Heleija yksin seisoi kuin marmoripatsas. Mitä enemmän rouvien jäsenet höltyivät, sitä enemmän hänen jäykistyivät.
Kankurin emäntä kohotti käsivartensa kuin lohduttaen: "Niin, kuolla meidän täytyy kaikkien."
"Mutta niin nuorena", nyyhkytti puusepän emäntä. "Tokko hän on vielä kolmeakolmattakaan? Ja jos nyt kaupunki jälleen palaa, niin ei tule kirkkokaan pelastetuksi. Ja jos syntyy vedenpaisumus, niin nahkurin vanha väki saa hukkua. Kun kerran ihminen on kuollut, on hänestä totuus sanottava."