Syntyi yleinen herpoomistila. Saunaemäntä saattoi jatkaa kertomustaan: "Kunnes minun mieheni kaatoi ämpärillisen kylmää vettä hänen päähänsä. Senjälkeen hän toipui."
Se oli rouville itselleen kuin ämpärillinen kylmää vettä pään yli.
Käännös tuli liian odottamatta.
Mutta tuo tieto, joka sai muiden silmät kuivumaan, vaikutti Heleijaan päinvastoin. Tähän saakka hänen sielunsa oli ollut kuin kivettynyt. Nyt vasta hän saattoi tuntea kuoleman haikeuden ja tuntea syyllisyytensä, nyt kun hän jo varmasti tiesi Fritzin elävän.
Kukkarontekijän emäntä katsahti ylös puolittain pahastuneena, puolittain ihmetellen.
"Mitä?" sanoi hän. "Sittenhän ei Fritz olekkaan kuollut. Ja minä olen itkenyt turhan tähden."
"Ja vaikka hän ei olisikaan kuollut", nyyhkytti puusepän emäntä, joka ei niin helposti voinut vapautua entisestä mielentilastaan. "Se ei ole kenenkään syy."
"Oi", sanoi saunaemäntä hiljaa, "hän ei myöskään tahtonut Heleijalle mitään pahaa tehdä. Eikä hän ole enää pitkään aikaan hurjistellut. Holderin mummo on sanonut, että niin siisti kuin Fritz ei ole kukaan."
Siitä syntyi uusi hämmästys. Mutta kun siitä oli päästy, ihmeteltiin että ensinkään oli hämmästytty ja huomattiin ettei oikeastaan kukaan ollut luullut Fritzillä pahoja aikeita olleenkaan. Ja kun rouvat kerran olivat niin pitkälle päässeet, ei tarvittu kuin pieni askel siihen huomioon, että jokainen oli tuon ajatuksen lausunutkin.
"Mutta sellaisia ihmiset ovat!" sanoi puusepän emäntä. "Ja miksi? Koska ihmiset harvoin tekevät toisilleen hyvää. Mitä pahempaa he toisesta kuulevat, sitä paremmin uskovat."
"Niin, aivan niin", kehräsi kankurin emäntä molemmin käsin. "Hän on muka tilannut kirveen! Minä heti alun pitäin uskoin että hän tarvitsee sitä pajujen kaatamiseen. Tuo on aivan liian hullunkurista. Eihän kukaan enää uskaltaisi kirvestä tilata. Ja hän on itse sanonut pajuja hakatessaan puroon pudonneensa."